Lopeta pitkän sairausloman paheksunta

cat-860396_960_720

[kuvassa neliön muotoinen alue jaettu neljään, kulmiltaa pyöristettyyn neliöön, jotka ovat väreiltään vihreä, kellertävän ruskea, violetti ja sininen. Jokaiseen neliöön on piirretty valkoisilla ääriviivoilla tyylitelty istuva kissa]

Hesarissa kerrottiin pari viikkoa sitten, että ”pitkä sairausloma voi olla masentuneelle sudenkuoppa”.

”TOISIN kuin usein ajatellaan, pitkät sairauslomat ovat sudenkuoppa sairastuneelle, koska ne lisäävät riskiä menettää työkyky pysyvästi. Työterveyshuollon, työsuojelun ja esimiesten olisikin yhteistyössä tuettava masentuneen työntekijän paluuta mahdollisimman pian takaisin työhön, vaikka kevennettyyn työtehtävään osasairauspäivärahalla. Pehmeä lasku työhön voi nopeuttaa kuntoutumista.”

Me sen sijaan toteamme tähän:

– Jälleen mussutetaan kuinka masentuneet on sairaslomalla ”liian pitkään”. On se ihme kun mikään ei kelpaa. Jos käytät lääkkeitä, se on olevinaan huono. Jos et, se on vielä huonompi. Jos on avohoidossa, se on kauheaa. Jos ei, sekin on kauheaa. Jos on koskaan suljetulla edes hetken, vielä kauheampaa. Jos käy terapiassa, se on hyvä mutta lääkkeet pitäisi olla myös ja äkkiä parantua. Jos ei niin lääkkeet pitäisi ainakin olla. Jos jää sairaslomalle, sekin on nyt sitten huono ellei sieltä heti palaudu ahkerasti takaisin työelämään niin kuin kunnon hyötyä tuottavan kansalaisen kuuluu. Lue loppuun

Mitä selviytymistarinoiden tilalle?

cat-474110_960_720

[kuvassa valokuva, jossa tumma kissa tasapainottelee puussa ohuiden, lehdettömien oksien päällä. Sen taustalla on sininen taivas.]

Tämän kuvan jakaminen herätti kysymyksiä inspiraatiopornosta, miksi se on ongelmallista ja mihin haluaisimme muutosta. Seuraavaksi muutamia huomiota aiemman inspiraatiopornotekstin tueksi.

Hyvä muutos voisi olla vaikkapa se, että erilaisia tarinoita näytettäisiin mediassa ja etenkin se, että niitä ei normitettaisi. Että parantunut yksilö ei olisi parempi kuin se, joka ei ole parantunut. Että kapitalistiselle yhteiskunnalle hyödyllinen yksilö ei olisi arvostetumpi kuin se joka ”elää yhteiskunnan tuilla”. Että kaikkien oikeus kotiin, ruokaan, kunnolliseen terveydenhuoltoon ja mielekkääseen vapaa-aikaan nähtäisiin nimenomaan oikeuksina, ei jonain kerjäämisen arvoisina palasina, joita yhteiskunta heittää välillä ”niille raukoille”, jotka vastineeksi tarjoavat ”inspiroivia tarinoita” siitä kuinka huonosti joillain voikaan mennä ja kuinka sinulla onkin kaikki oikeasti ihan hyvin ja kuinka _kaikki on mahdollista kunhan vain itse haluaa_. Lue loppuun

Lainaus

”Eroon hulluuden romantisoinnista”

”Karhu on nähnyt mielen sairautta läheltä sen verran, että hänellä ei ole harhaluuloja hulluuden jalostavasta vaikutuksesta.

– On banaalia ajatella, että taiteilija on jotenkin uskottavampi, kun se on ollut mielisairaalassa. Jokainen mielisairaalassa ollut tietää, että ei siellä mitään suurteoksia kirjoitella. Jos on seurannut läheltä mistä tahansa syystä sortuvaa ihmistä tietää, että glooria on kaukana siitä arkisesta asiasta.”

Koko teksti tuolla (sisältövaroitukset: itsensä vahingoittamisen maininta, päihteet, laitokset, psykoosi)

Miten Ylen triggeriherkkyys-teksti menee vikaan?

0e3df60cabeec611be2872b82db57458

[kuvassa valkoisella taustalla piirretty ponimainen yksisarvinen, jonka häntä ja harja ovat pinkki-kelta-siniset]

Ylen sivuilla julkaistu juttu ”Triggeriherkkyys on voitettavissa! Jos syöt tunteisiisi, lue tämä” (sisältövaroitukset: syöminen, laihduttaminen, lihavuusfobia, triggerien väärinkäyttö) tarjoaa tyyppiesimerkin triggeröitymisen harhaanjohtavasta käytöstä. Ensiksi: juttu ei ole ansioita vailla, ja joillekin sen vinkeistä voi olla apua. Siinä sivuutetaan kuitenkin kokonaan vakavammat oireet. Traumoista ei ole puhettakaan. Eve Mannun sanavalinnat joissa puhutaan negatiivisesta kierteestä vapautumisesta ovat omiaan pitämään yllä mielikuvia ”epämiellyttäviä tunteita kestämättömistä” ”negatiivisista ihmisistä”, jotka vain huvikseen piehtaroivat negatiivisuudessa kun eivät viitsi hakeutua jutussa kehuttujen mindfulness-harjoitteiden pariin. Lue loppuun

Ajatuksia Kirjojen Suomen Hulluus-keskustelusta

reading-498102_960_720

[kuvassa makaa ruskeavalkoinen kissa ruohikolla olevan peitteen päällä. Kissan toinen käpälä on avonaisen kirjan välissä ja se katsoo pois kamerasta]

Sisältövaroitus: intersukupuolisesta käytetyn loukkaavan sanan maininta

Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen-kirjaohjelman ensimmäisen, hulluutta, käsittelevän jakson herättämiä ajatuksia:

-Mukaan ei oltu kutsuttu ketään kirjailijaa, joka on käsitellyt mielenterveysongelmia omakohtaisesti, ja olisi näkemystä taiteen tekemiseen vaadittavan ”hulluuden” ja hulluuden suhteesta. Mitähän ihmettä ohjelman tekijät ovat miettineet?

Lue loppuun

Lainaus

”Miksi ei ole ok diagnosoida Trumpia?”

Olen todella hämmentynyt The Independentin julkaisusta, jossa kerrotaan tuhansien amerikkalaisten mielenterveyden ammattilaisten lähteneen diagnosoimaan Trumpille narsistista persoonallisuushäiriötä. Juttuun on liitettynä myös häiriön diagnostiset kriteerit. Aihe ei sinänsä ole uusi, mutta alkaa saavuttaa jo aika epätodellista mittaluokkaa.

[…]

Toiseksi, ja tämä on ehkä tärkeämpää, minkä tahansa ei-toivotun käytöksen julistaminen mielenterveyden häiriöksi lyö lisää leimaa niistä kärsivien otsaan. Ihminen voi olla itsekäs, ilkeä, vallanhimoinen, piittaamaton, rasisti ja seksisti ihan ilman minkäänlaista psykopatologiaa. Monet kenties ajattelevat, että diagnoosi olisi keino saada Trump pois virastaan, mutta persoonallisuushäiriö ei ole psykoosisairaus eikä täten itsessään tee ihmisestä kyvytöntä mihinkään työhön. Narsistiset piirteet ovat myös hyvin eri asia kuin varsinainen persoonallisuushäiriö.

Lue loppuun

Vaihtoehtoisia kysymyksiä Mielenterveysviikolle

grumpy-cat

[kuvassa ruskeavalkoisen ”Grumpy cat”-kissan naama, joka on todella kärttyinen.]

”Oletko sinut?” Näin kysyy mielenterveysviikko tänä vuonna. Että oonko sinut. Sen ”laajempi tavoite on vaikuttaa siihen, että mielenterveyden ongelmiin liittyvät stigmat vähenisivät yhteiskunnassa.”

Mitä enemmän luen kaikkia kampanjajuttuja ja -sivustoja, sitä enemmän nää ”stigmanpoistotalkoot” turhauttaa. Tuntuu että niissä painottuu aivan liikaa, vuosi toisensa jälkeen, asenteet eli sellainen kädenlämmin peruskohteliaisuus. Toisekseen ne korostaa omaa vastuuta: ”älä häpeä niin kaikki ok”. No ei tietenkään ole. Se ”mielenterveysongelmat on sairauksia siinä missä muutkin, ei kannata hävetä” ei riitä mihinkään. Joo, ne voi olla hyvä ensiaskel, mut koska otetaan se seuraava? Lue loppuun