IDAHOT eli kansainvälinen homo-, bi- ja transfobian vastainen päivä oli 17.5. ja tänä vuonna teemana oli hiljaisuuden rikkominen. Osa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista blogin kirjoittajista halusi rikkoa hiljaisuuden omista syrjintäkokemuksistaan ja jaamme niitä teille. Suuntaamme tämän tekstin etenkin niille, jotka uskovat tasa-arvon olevan jo valmis
Radikaalin mielenterveyden kirjoittajina meitä huolettaa mielenterveyden ongelmien kanssa elävien arjen ja hoidon järjestyminen koronaviruksen aikaisessa yhteiskunnassa. Kannatamme kotona pysymisen taktiikkaa ja toivomme, että taudista päästään kansallisella tasolla ohi mahdollisimman vähällä kärsimyksellä. (Ja tietenkin myös kansainvälisellä, vaikka siihen vaikutusmahdollisuutemme ovat pienemmät.) Ihmiselämät ovat arvokkaita, jokainen. Haluamme myös nostaa esiin huoliamme jaksamisestamme näissä olosuhteissa toivoen, että mielenterveyden ongelmien kanssa elävien jaksamiseen kiinnitettäisiin erityistä huomiota ja laajempana yhteisönä tarjoaisimme tukea toinen toisillemme.
Yritän tässä tekstissä kuvailla tunteita, jotka tulevat siitä, kun itseä häpäisevät ja itsetunnon hävittävät skeemat ottavat vallan. Koen, että tästä teemasta on julkisuudessa erittäin vähän keskustelua, varsinkaan skeemojen merkityksestä suhteessa binäärisiin sukupuolen malleihin. Keskustelua tarvittaisiin, jotta me vahingollisten skeemojen kanssa kamppailevat voisimme tuntea olevamme olemassa ja jotta meistä välittävät ihmiset osaisivat tukea meitä.