Pakonomainen pelko

Kuvassa vihreä niitty, jonka keskellä on voikukka. Se ei ole keltainen, vaan täynnä valkoisia, untuvaisia siemeniään.
Image by PixelAnarchy from Pixabay

Sisältövaroitukset: kuolema, tartuntataudit, tahaton kuoleman aiheuttaminen tai tappaminen ja se pakkoajatuksena, pakkoajatukset, ahdistus, pakolaisuus (maininta), perheväkivalta (maininta), riistokapitalismi (maininta), paniikkikohtaus (maininta)

Vallitseva poikkeustilanne on nostanut minussa erään hieman nukuksissa olleen pakkoajatuksen muodon takaisin pintaan: Pelkään pakonomaisesti, että teollani tai tekemättömyydelläni aiheutan jonkun toisen kuoleman.

Tällä hetkellä minulla on lievää yskää ja muutamistakin askeleista hengästymistä, joten pysyttelen tietenkin kotona karanteenissa. Ystävät käyvät minulle kaupassa ja vietän aikani nukkuen, käsitöitä tehden ja netissä. Välillä jaksan täyttää tiskikoneen, tyhjentää sen tai siivota. Kaiken taustalla väijyy pelko, että minä tapan jonkun. Tahattomasti, mutta tekoni jälkeenpäin tiedostaen.

Itse asiassa olen varma, että olen jo tappanut tekemättömyydelläni. Uskon, että olisin voinut määrätietoisella aktivismilla ja oman tilani, rauhani ja mielenterveyteni uhraamalla pelastaa esimerkiksi jonkun paperittoman pakolaisen elämän. Kulutusvalintani ovat varmaankin tuottaneet jollekin jossain kaukana sellaiset olosuhteet, että hän on kuollut liialliseen rasitukseen tai nälkään tai luonnontuhojen seurauksena. Ja ehkä olisikin pitänyt puuttua siihen naapurin epäiltyyn perheväkivaltatilanteeseen. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Tämä tilanne kaikessa kaoottisuudessaan saa minut suunniltaan pelosta ja ahdistuksesta. Niin suunniltaan, etten itse edes huomannut sitä ensin. Minun on helppo toimia muiden hyväksi. Ohittaa itseni muiden hyväksi. Puhe siitä, että toimitaan riskiryhmien puolesta, on tärkeää ja tartuin siihen oitis – minä olen taas vaarallinen, saatan tappaa jonkun, mutta nyt on kerrottu myös miten estää se. Pysyttele kotona, älä ole lähikontaktissa ja jos on oireita, jää karanteeniin.
Olin melkein helpottunut, kun sain ensimmäiset oireet. Nyt on selkeä tapa toimia, tapa joka ei voi tartuttaa ketään. En voi tappaa ketään, kun toimin näin, en voi vahingossa kauppareissulla aivastaa väärin tai mennä liian lähelle jotakuta puistossa. Minä olen terveydenhuollon virallisesti määrittelemä uhka ja pysyn poissa muiden tieltä. (En tietenkään ajattele näin kenestäkään muusta.)

Luulen, että tämä ajattelutapa ei ole kestävä. Jo nyt huomaan jotain säröjä tässä muiden hyväksi toimimisessa ja itseni uhaksi, pahaksi ja saastuneeksi leimaamisessa. Sellaisen minäkuvan ylläpitäminen on aika raskasta. Ja entä sitten, kun oireeni loppuvat ja tulee aika lopettaa karanteeni? Kuinka uskallan taas palata edes pienissä määrin muiden ihmisten joukkoon?
Miten pystyn uskomaan itseäni ja havaintojani siitä, että en enää yski (tai jos yskin niin se johtuu vaikkapa väärään kurkkuun menneestä vedestä).
Että en enää hengästy (tai jos hengästyn, siihen on hyvä syy – ja mikä on tarpeeksi hyvä syy ja kuinka paljon siihen vaikuttaa se, jos vietän vaikka viikon pienen asuntoni sisällä).
Että olen terve (tai oireeni ovat psykosomaattisia, esimerkiksi paniikkikohtauksen tai ahdistuksen aiheuttamaa hengenahdistusta).
Miten luotan rikkinäiseen ja itseään jatkuvasti epäilevään mieleeni sen tulkitessa kehoni viestejä? Miten uskallan luottaa, kun kyseessä voi olla toisen ihmisen henki?

Kirjoitti: Ahti

Mitä tehdä kroonistuvalle unettomuudelle?

fox-1284512_960_720

[kuvassa kannon päällä kerällä nukkuva kettu]

Sisältövaroitukset: kuolema, onnettomuudet, unettomuus, lääkkeet, alkoholi- ja lääkeriippuvuus, paniikkioireiden kuvaaminen, hoitavan tahon ableismi

Minä olen kärsinyt nukahtamisongelmista ja unettomuudesta lähes puolet elämästäni. Kuten kaikessa muussakin, on uniongelmissa joskus helpompia, joskus vaikeampia kausia. Joskus riittää, että jaksan odottaa unentuloa ahdistuksen riepottelemana aamuyön puolelle, jonka jälkeen nukun ongelmitta niin kauan, kuin nukkua voin. Joskus myöhäistä unentuloa seuraavat aamun mittaan tapahtuvat heräilyt, pahimpina aamuina nousen suosiolla ylös kuudelta, kun totean, että tässä vaiheessa nukahtaminen on jo myöhäistä.

Lue loppuun

Luvassa vaihtelevaa

RM221117

[kuva ihmisestä joka pitää päästään kiinni molemmilla käsillään noin korviensa kohdalta. alhaalta päin tulee pari käsiä jotka peittävät hänen kasvonsa. tausta ja henkilön hiukset ovat tummanpunaiset ja henkilön vaatteet tummat, niin että hänen vaalea ihonsa näkyy selkeästi.]

Sisältövaroitukset: ahdistus, suorittamispaineet, itsesyyllistys

Välillä on niin hyviä päiviä. Opiskeluun keskittyminen sujuu, lukemani kirjat ja katsomani videot tuntuvat oikeasti kivoilta eikä vain pakokeinoilta. Olen hauska, läsnäoleva, kuunteleva, itsestäni paljon antava, energinen jopa.

Naurattaa. Tuntuu hyvältä. Vaikeat asiat tuntuvat ratkaistavissa olevilta. Helppoina päivinä pystyy unohtamaan, että oma mieli on rikki.

Lue loppuun

Tabujuttuja ja virallisia tarinoita

21762044_1701685856532975_7162989138536542631_n

[kuvassa pillerinpyörittäjä pyörittää lantapalloa]

Sisältövaroitukset: lääkkeet, dementia, sivuvaikutukset, epäluottamus terveydenhuoltoon, ahdistus ja trauma (mainintoina)

Psykiatrian poliklinikoilla on jo hyvän aikaa pyritty vähentämään rauhoittavien lääkkeiden ja nukahtamislääkkeiden määräämistä potilaille. Nuorempana olen käynyt läpi sateenkaarenvärisen nappulakirjon SSRI-lääkkeistä neurolepteihin, epilepsialääkkeisiin ja litiumiin, mutta seurannan ollessa luokattoman heikkoa ja diagnoosin väärä, kärsin lähinnä niiden karmeista sivuvaikutuksista. Ainoat ahdistuksiin, takaumiin ja unettomuuteen tepsivät lääkkeet ovat minun kohdallani olleet rauhoittavat lääkkeet sekä nukahtamislääkkeet. Olen käyttänyt niitä useamman vuoden ajan tarvittavina lääkkeinä – vastuullisesti, toleranssin nousematta ja tauottaen. Muita lääkkeitä en ole käyttänyt vuosiin. Lue loppuun

Kun harjoittelu ei tee mestaria

21462424_10159138023335447_5875859929862993145_n

[kuvassa valkoisella taustalla lähikuva kahden ihmisen käsistä. Nuoremman ihmisen kädet pitävät otteessaan vanhemman ihmisen käsiä.]

Sisältövaroitukset: kuolema, intimiteetin rikkovat hoitotoimenpiteet








Joka aamu kello 6.30 haluan kuolla. Se on aika, jolloin lähden bussilla työharjoittelupaikalleni. Opiskelen sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa ja teen kuuden viikon työharjoittelua vanhainkodissa. Työ sujuu hyvin, työpaikkaohjaajani ovat mukavia ja asiakkaat kivoja. Silti ahdistaa, koko ajan.
Lue loppuun

Katastrofista toiseen

trtworld-nid-209869-fid-244524

[kuvassa satelliittikuva kahdesta hirmumyrskystä, jotka näyttävät valkoisilta pilvikierteiltä]

Sisältövaroitus: ahdistus, lääkkeet

Sain masennusdiagnoosin kahdeksan vuotta sitten ja sen kanssa meillä on rutiinit jo aika hyvin hanskassa, kun taas kaksi vuotta sitten mukaan tullut ahdistus sekoittaa vieläkin pakkaa. On uskomatonta kuinka paljon ahdistukseni vaikuttaa asioiden muistamiseen ja unohtamiseen. Lue loppuun