Entä jos on itse hoivataakka?

[kuvassa läheltä otettu valokuva keltaruskeasta lehdestä. Tausta on epätarkka.]

Feministisessä keskustelussa ei juurikaan tarkastella palkkatyön ulkopuolella tapahtuvaa hoivaa muuna kuin asiana, josta feministi voi kieltäytyä. Miten hoivataakasta pääsee eroon, jotta voi päästä riistettäväksi palkkatöissä? Käytännössä heteroydinperheoletuksen vallitessa: miten saada aviomies tekemään enemmän? Tai sitten rohkaistaan, sinä (keskiluokkainen, kohtuullisesti toimeentuleva nainen) voit maksaa jollekulle toiselle!

Mutta entä jos ja kun on itse se hoivataakka? Entä jos sekä tarvitsee hoivaa että antaa sitä? Entä jos ei koskaan saavuta sellaista ”itsenäisyyttä”, taloudellisesti tai muutenkaan, mitä myös moni feministi ihannoi?

Sille minälle joka tarvitsee hoivaa ei ole paikkaa. Eikä sille että jokainen tarvitsee, on tarvinnut, tulee tarvitsemaan hoivaa.

Osa meistä on kroonisesti sairaita, osa väliaikaisesti. Osa tarvitsee jatkuvaa apua arjessa, toiset satunnaisesti. Lisäksi kaikki ovat kuitenkin olleet lapsia, toisten hoivan varassa, ja kun vanhenemme, tarvitsemme hoivaa taas.

Ja hoivaan liittyen pitää muistaa puhua rahasta. Tässä yhteiskunnassa kun tarvitsee rahaa elämiseen. Hoivaa tarvitsevia ja sairaita koskettaa eniten perusturvan surkean alhainen taso. Sen nostaminen ja muuttaminen perustuloksi pitää ymmärtää yhtä keskeiseksi feministiseksi tavoitteeksi kuin samapalkkaisuus. Koska kaikki eivät voi tai halua käydä töissä (puhumattakaan siitä, että työpaikkoja ei ole kaikille.)

Kirjoitti: kunhan vaan sanon

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s