Pakonomainen pelko

Kuvassa vihreä niitty, jonka keskellä on voikukka. Se ei ole keltainen, vaan täynnä valkoisia, untuvaisia siemeniään.
Image by PixelAnarchy from Pixabay

Sisältövaroitukset: kuolema, tartuntataudit, tahaton kuoleman aiheuttaminen tai tappaminen ja se pakkoajatuksena, pakkoajatukset, ahdistus, pakolaisuus (maininta), perheväkivalta (maininta), riistokapitalismi (maininta), paniikkikohtaus (maininta)

Vallitseva poikkeustilanne on nostanut minussa erään hieman nukuksissa olleen pakkoajatuksen muodon takaisin pintaan: Pelkään pakonomaisesti, että teollani tai tekemättömyydelläni aiheutan jonkun toisen kuoleman.

Tällä hetkellä minulla on lievää yskää ja muutamistakin askeleista hengästymistä, joten pysyttelen tietenkin kotona karanteenissa. Ystävät käyvät minulle kaupassa ja vietän aikani nukkuen, käsitöitä tehden ja netissä. Välillä jaksan täyttää tiskikoneen, tyhjentää sen tai siivota. Kaiken taustalla väijyy pelko, että minä tapan jonkun. Tahattomasti, mutta tekoni jälkeenpäin tiedostaen.

Itse asiassa olen varma, että olen jo tappanut tekemättömyydelläni. Uskon, että olisin voinut määrätietoisella aktivismilla ja oman tilani, rauhani ja mielenterveyteni uhraamalla pelastaa esimerkiksi jonkun paperittoman pakolaisen elämän. Kulutusvalintani ovat varmaankin tuottaneet jollekin jossain kaukana sellaiset olosuhteet, että hän on kuollut liialliseen rasitukseen tai nälkään tai luonnontuhojen seurauksena. Ja ehkä olisikin pitänyt puuttua siihen naapurin epäiltyyn perheväkivaltatilanteeseen. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Tämä tilanne kaikessa kaoottisuudessaan saa minut suunniltaan pelosta ja ahdistuksesta. Niin suunniltaan, etten itse edes huomannut sitä ensin. Minun on helppo toimia muiden hyväksi. Ohittaa itseni muiden hyväksi. Puhe siitä, että toimitaan riskiryhmien puolesta, on tärkeää ja tartuin siihen oitis – minä olen taas vaarallinen, saatan tappaa jonkun, mutta nyt on kerrottu myös miten estää se. Pysyttele kotona, älä ole lähikontaktissa ja jos on oireita, jää karanteeniin.
Olin melkein helpottunut, kun sain ensimmäiset oireet. Nyt on selkeä tapa toimia, tapa joka ei voi tartuttaa ketään. En voi tappaa ketään, kun toimin näin, en voi vahingossa kauppareissulla aivastaa väärin tai mennä liian lähelle jotakuta puistossa. Minä olen terveydenhuollon virallisesti määrittelemä uhka ja pysyn poissa muiden tieltä. (En tietenkään ajattele näin kenestäkään muusta.)

Luulen, että tämä ajattelutapa ei ole kestävä. Jo nyt huomaan jotain säröjä tässä muiden hyväksi toimimisessa ja itseni uhaksi, pahaksi ja saastuneeksi leimaamisessa. Sellaisen minäkuvan ylläpitäminen on aika raskasta. Ja entä sitten, kun oireeni loppuvat ja tulee aika lopettaa karanteeni? Kuinka uskallan taas palata edes pienissä määrin muiden ihmisten joukkoon?
Miten pystyn uskomaan itseäni ja havaintojani siitä, että en enää yski (tai jos yskin niin se johtuu vaikkapa väärään kurkkuun menneestä vedestä).
Että en enää hengästy (tai jos hengästyn, siihen on hyvä syy – ja mikä on tarpeeksi hyvä syy ja kuinka paljon siihen vaikuttaa se, jos vietän vaikka viikon pienen asuntoni sisällä).
Että olen terve (tai oireeni ovat psykosomaattisia, esimerkiksi paniikkikohtauksen tai ahdistuksen aiheuttamaa hengenahdistusta).
Miten luotan rikkinäiseen ja itseään jatkuvasti epäilevään mieleeni sen tulkitessa kehoni viestejä? Miten uskallan luottaa, kun kyseessä voi olla toisen ihmisen henki?

Kirjoitti: Ahti

3 thoughts on “Pakonomainen pelko

  1. TOINEN PAKKO-OIREINEN sanoo:

    Sisältövaroitukset: kuolema, tartuntataudit, tahaton kuoleman aiheuttaminen tai tappaminen ja se pakkoajatuksena, pakkoajatukset, ahdistus.

    Täällä toinen, jolla juuri samankaltaisia pakkoajatuksia! En pelkää sairastuvani itse, mutta entäpä ne muut… Kuinka monen ihmisen kuoleman sitä tässä ehtiikään aiheuttaa. Nyt olen itsekin flunssassa kotona ja töihin saa/pitää palata yhden oireettoman päivän jälkeen. Niin no… Mistä voin olla TÄYSIN VARMA milloin olen oireeton, mitä jos tulkitsen väärin, mitä jos oireita tuleekin heti kun pääsen työpaikalle… Mitä jos, mitä jos…

    Kahden vuoden terapia tuli juuri päätökseensä ja olen jo jonkin aikaa kokenut että OCD:ni on, jos ei parantunut, niin ainakin hyvässä hallinnassa. Alkuun koronauutisetkaan eivät tasapainoani heilauttaneet, mutta nyt huomaan että pakka alkaa pikkuhiljaa ehkä levitä käsiin. Saa nähdä kuinka käy. Toivotan kovasti jaksamista sinulle! Todella pelottava tilanne ihan kaikille, ja OCD ei ainakaan tee tilanteesta yhtään helpompaa.

    Tykkää

    • sadanne sanoo:

      Voimia ja jaksamista sinulle myös! Mä sain onneksi napattua jostain ajatuksen, että kaikki ei ole mun vastuulla. Miten sen käytännössä toteutan, en vielä tiedä, mutta teoriassa ees tuollainen on mullistava ajatus.

      kirjoittelee Ahti

      Tykkää

  2. Krista sanoo:

    Mä olen kotihoidossa töissä ja pelkään myös huolimattomuuttani tappavani jonkun vanhuksista. Tuon viruksen käsissäni tai pahimmassa tapauksessa olen jo oireeton kantaja. Pelkään myös oman terveyteni puolesta. Eniten taidan kuitenkin pelätä epävarmuuttaa; että en tiedä milloin sitä sairastuu tai sairastuuko lainkaan, ja pahinta: jos olenkin jos sairas, mutta en vaan itse huomaa sitä ja omaa tyhmyyttäni levitän virusta myös muihin syyttömiin

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle sadanne Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s