Uhrin syyllistäminen vaikeuttaa koulukiusaamiskokemuksen käsittelyä

sininenlintu
[Valokuvassa näkyy sininen taivas. Sen edessä on mustana siluettina puun oksia ja keskellä kuvaa yksi lintu.]

Sisältövaroitukset: koulukiusaaminen, kiusaamisen uhrin syyllistäminen

Koulukiusatuksi tuleminen vaikuttaa muhun vieläkin, neljännesvuosisadan jälkeen. Mielelläni teeskentelen, ettei vaikuta, muille paitsi elämänkumppanille ja psykologille. Eikä heillekään ole helppo puhua. Kerran otettuani aiheen puheeksi psykologi käänsi asian näin päin: ”Miksiköhän sulle oli vaikeaa löytää paikkasi kouluyhteisössä?”.

Itsekin olen luullut ”päässeeni siitä yli” jo monta kertaa, koska yleinen narratiivi on, että on uhrin vastuulla päästä yli. Niinhän yhteiskunta tekee, vastuuttaa kaikenlaisia uhreja ja rankaisee kivun jatkumisesta häpeällä. Entä tekijöiden vastuu? Ne veivät multa kyvyn luottaa itseeni ja muihin, arvostaa itseäni, kuunnella tarpeitani, olla itseoikeutetusti itseni tai kuulua mihinkään yhteisöön, ne tekivät musta varjon itsestäni. Ne eivät ehkä tienneet, että tämä olisi seuraus, mutta ne tasan tarkkaan tahtoivat aiheuttaa mulle tuskaa päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ne näkivät mun kuihtuvan, ne kuulivat mun kysyvän miksi kiusaatte, eivätkä vastanneet muuta kuin ”öhö öhö miksi kiusaatte”. Kyseessä ei ollut mun ongelmani löytää paikkani koulussa, se oli niiden aktiivista vallanhalua.

En ole valinnut jatkaa kärsimistä. Olen yrittänyt unohtaa sen ja nauraa sille, kieltää tarpeeni kuulua mihinkään. Mutta mulla on lapsia, ne eivät voi hyvin tässä koulukiusatun vanhemman perheessä. Olen yrittänyt käsitellä asiaa terapiassa, mutta kai valitsin väärän suuntauksen tai väärän psykoterapeutin tai jotain, koska olen vieläkin/taas eksyksissä. Miksi edes on asiakkaan vastuulla löytää sopiva suuntaus ja terapeutti? Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön kanssa joka päivä on enemmän tai vähemmän taistelua. Ja joo olen liikkunut ja ollut tietoisesti läsnä ja joogannut ja muuttanut ruokavaliota ja oleskellut luonnossa ja lukenut ja kuunnellut musiikkia ja huomannut pieniä hyviä asioita, mutta olen yhä ahdistunut. Eikä mulla ole aikaa suorittaa näitä kaikkia juttuja, joiden piti mut taianomaisesti parantaa, koska mulla on kokopäivätyö (ja mun olosuhteissani osapäiväisyys ei ole ratkaisu), pitkät työmatkat ja pienet, tarvitsevat lapset. Lakatkaa väittämästä, että tämä on millään tasolla mun syytäni.

Musta kiusaajat voisi velvoittaa osallistumaan rahallisesti tai ajallisesti kiusaamisen ehkäisyyn. En tiedä, mikä on tehokkainta ennaltaehkäisyä, koska en pysty tutustumaan aiheen tutkimukseen törmättyäni liian usein uhrien syyllistämiseen akateemikkojen taholta. Mutta tasa-arvoisempi yhteiskunta, vanhempien tukeminen ja kuuntelevan, kunnioittavan kasvatuskulttuurin edistäminen ovat eräitä veikkauksia. Ja tietysti kiusaamiseen puuttuminen ja riittävät resurssit siihen. Lisäksi tahot, joilla on valtaa, kuten psykologit, terapeutit ja tutkijat, voisivat olla helvetin paljon tarkempina siitä, etteivät syyllistä uhria.

Kirjoitti: Varjo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s