Lääkärit diagnosoitavina

doctor-1228629_1280

[Valokuvassa näkyy lääkäritakkisen ihmisen kameraa kohti ojennettu käsi valmiina kättelemään. Lääkärin pää on rajattu pois kuvasta.]

sisältövaroitukset: diagnoosit, diagnosoiminen
sisältöhuomautus: teksti on parodiaa

Jokainen psykiatrian polilla asioiva tietää miltä tuntuu olla tarkasteltavana ja arvioitavana. Mielensisäisten asioiden lisäksi hoitohenkilökunta kirjaa usein lausuntoihinsa myös ulkomuotoa tai elekieltä koskevia havaintojaan. Tämä tarkkailtavana olo voi tuntua hyvin raskaalta, ja sen vuoksi olen ottanut tavaksi havannoida psykiatrejani samassa hengessä. Tässä muutamasta kirjoittamani lausunnot:

Psykiatri 1.
Ensimmäisellä tapaamisella ei saavu paikalle. Toisella tapaamisella ulkomuoto asiallinen, ulosanti niukkaa. Nonverbaalin viestinnän vähäisyys mahdollisesti lääkityksen sivuvaikutuksia. Sijoittaa asiakkaan istumaan itsestään niin kauas kuin huoneessa mahdollista – mahd. fobinen käytös? Aikaan ja paikkaan orientoituminen hataraa, ei tunnu ymmärtävän olevansa töissä. Haluton keskustelemaan psykiatrisista sairauksista. Itseohjautuvuus ja päätöksenteko heikkoa, tarvitsee tarkat ohjeet ja paljon rohkaisua päästääkseen alkuun. Ilmeisesti ajatustenlukukykyinen, sillä laskuttaa B-lausunnosta puhumatta asiakkaan kanssa hänen sairaudestaan tai elämäntilanteestaan sanaakaan. Mahdollisista diagnooseista tulee mieleen autismin kirjon häiriö, yleistynyt ahdistuneisuus tai keskivaikea/vaikea masennustila. Poissaolokohtausten vuoksi otetaan EEG, jolla suljetaan pois epilepsia. Varataan seuraava aika huhtikuulle, ja katsotaan silloin onko omatoimisuus lisääntynyt.

Psykiatri 2.
Ulkomuoto huoliteltu, ottaa paljon katsekontaktia. Puhe muodollista ja huumori adekvaattia. Todellisuudentajussa rajoitteita, elää omassa maailmassaan jossa kaikilla on varaa käydä halutessaan psykoterapiassa ilman yhteiskunnan tukea. Kyyneltyy asiakkaan kertomuksesta, ja tarvitsee tunteelleen ulkopuolista säätelyä. Tunneilmaisu muutenkin runsasta, joka antaa viitteitä epävakaan persoonallisuushäiriön mahdollisuudesta. Harkintaan kognitiivinen käyttäytymisterapia asiakastyössä tarvittavan tunteiden hallinnan lisäämiseksi.

Psykiatri 3.
Puhe hajanaista, selostaa omia tekemisiään tauotta ja huokailee. On jäänyt jumiin ajatukseen että kaikki on ”hankalaa eikä kumminkaan onnistu”. Ilmentää pessimististä maailmankuvaansa myös runsaalla elekielellä ja ilmehdinnällä. Kuvailee runsaita ongelmia muistin kanssa, jotka ilmenevät unohdettuina työtehtävinä, kuten kirjoittamattomina lausuntoina. Joutuu herkästi puolustuskannalle. Oireet sopivat hyvin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja keskivaikeaan masennustilaan. Aloitetaan citalopram 20mg, nostetaan kuukauden kuluttua 40mg:hen, ja laitetaan lähete toimintaterapiaan, jossa tarkoitus tukea toiminnanohjausta unohteluun liittyen.

Kirjoitti: Valelääkäri

2 thoughts on “Lääkärit diagnosoitavina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s