Kukaan ei jätä ja inhoan hiihtää

RM_150118

[Valokuvassa oranssireppuinen henkilö hiihtää lumisessa metsässä kapeaa polkua kamerasta poispäin.]

 

Kuuntelin bussissa podcastia, jossa käsiteltiin aromanttisuuden ja aseksuaalisuuden marginalisoitua asemaa. Kuunteleminen antoi minulle ajatuksen, että ehkä seurustelemattomuuteni (nyt ja jo pitkään) ei välttämättä johdu pelkästään siitä, että olen vaikea tai hankala tai epämiellyttävä ihminen, vaan se voi johtua myös siitä, että yhteiskuntamme käsitykset romanttisesta rakkaudesta ja parisuhteista on rakennettu alloromanttisten ehdoilla.

Määrittelen itseni demiromanttiseksi. En ole varma, kuinka hyvin termi kuvaa minua. Haluaisin melkein tämän yleisemmän sanan ohelle jonkun erityisesti epävakaille suunnatun sanan, jolla tarkoitetaan nimenomaan sitä, että on yleensä romanttisesti kiinnostunut lähinnä favourite person -ihmisistään, fp:istään.

Muunkinlaisia ihastuksia minulla on ollut ja toivottavasti tulee enenevissä määrin olemaan, ja fp-ihastukset voivat jäädä, vaikka fp-tunteet ihmistä kohtaan laimenisivat. Mikään tästä ei siis ole kovin yksiselitteistä tai yksinkertaista. Sen tiedän, että ihastumisiini liittyy todella vahva platoninen tunneside ja että ihastumisissani kestää yleensä kauan niin ihastumisessa, siinä olemisessa kuin siitä ylipääsemisessä tai siirtymässä kokonaan muuhun tunnesiteeseen ihmistä kohtaan.

Kerran mielestäni ihastuin todella, todella nopeasti, kun tajusin ihastuksen ja kerroin siitä ihastuksen kohteelleni noin yhdeksän kuukautta siitä kuin ensimmäisen kerran tapasimme. Lähes harkitsemattomasti taas koen käyttäytyneeni, kun puoli vuotta erään ystäväni flirttailtua minulle kerroin hänelle, että olen kiinnostunut hänestä.

Esimerkeistä on ehkä helppo ymmärtää, että hektisessä maailmassa tapani hahmottaa romanttisia ihmissuhteita on hieman liian pitkäjänteinen, enkä kommunikoi tarpeeksi enkä tarpeeksi nopeasti. Noiden yhdeksän ja kuuden kuukauden aikana minun piti opetella tuntemaan näitä ihmisiä paremmin, nähdä heidät ensin ystävinä ja sitten vasta ihastuksina, opetella luottamaan heihin. Minun on mahdotonta ihastua ilman luottamusta.

***

Tänään illalla olin peruskouluaikaisen ystäväni luona illanistujaisissa, jossa oli minun lisäkseni vain pariskuntia. Ehkä tästä syystä, ehkä yleisestä väsymyksestä ja tunnemyrskyisyydestä johtuen itkin erobiiseille takaisin tullessa bussissa. Ei sillä, että minulla olisi vuosikausiin ollut mitään parisuhdetta, jossa eroa edes harkita. Erobiiseissä vain se yksinäisyys ja läheisyydenkaipuu usein on läsnä kipeimmin tässä ”peräkkäisesti yksiavioisessa” (serial monogamy) alloromanttisessa yhteiskunnassa.

Kuuntelen siis Antti Tuiskun ”Mä hiihdän” -biisiä ja itken elokuvamaisesti muutaman kyyneleen. Päädyn yleensä suremaan sitä, että olen vääränlainen ja huono. Haluaisin päästä tästä itsesäälinäkökulmasta johonkin muualle, joten kohdistan kaipuuni niihin ihmisiin, joiden kanssa olen joskus halunnut parisuhteen. Tämäkään ei oikein toimi, sillä en näe näitä parisuhteita mahdollisina tai enää edes haluttavina ratkaisuina. Lisäksi tiedän hankkivani itselleni vaikeuksia yrittämällä herättää eloon romanttisia tunteita sellaisia ihmisiä kohtaan, joiden kanssa minulla on mukavan selkeä ystävyyssuhde tällä hetkellä.

Minusta tuntuu väärältä surra, sillä en oikein tiedä, mitä suren. Surenko sitä, että kukaan ei vain halua minun kanssani parisuhteeseen? Tämä on juuri se itsesäälireaktio. Surenko sitä, että olen sellainen ihminen, joka ei sovi parisuhdemuottiin? Kovin abstraktia ja edelleen sitä itsesääliä. Surenko sitä, että tietyt ihmiset eivät ole halunneet parisuhteeseen kanssani? Näihin ihmisiin kohdistuneet tunteet tuntuvat jo käsitellyiltä. Surenko yhteiskuntaa, joka ei ota minua huomioon? Siinähän suren, sitä voi tehdä lopun ikäänsä täysin turhaan, viha on tuottavampaa.

Minulla ei ole loppupäätelmää tai lopetuskappaletta tälle tekstille. On vaikea surra jotain, jota ei ole, jota ei tavallaan, tietyllä konkreettisella tasolla haluaisi, mutta jota kuitenkin kaipaa. Rakenteisiin kohdistuva kritiikki ei ole myöskään minulle helppoa, kun on kyse jostain näin abstraktista ja hienovaraisesta.

Kirjoitti: timanttiananas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s