Vähemmistöstressistä

26165428_10155665486226858_3968169965242399188_n

[kuvassa ruskeavalkoinen pöllö lentää kohti kameraa]

sisältövaroitukset: sisäistetty transfobia, lyhyet transfobiset lainaukset

”Vähemmistöstressi tarkoittaa stigmatisoitujen vähemmistöjen edustajien kokemaa kroonista stressiä. Aiheuttajia voi olla useita, kuten sosiaalisen ympäristön tuen vähäisyys tai alhainen sosioekonominen asema. Yleisimpinä syinä pidetään kuitenkin ennakkoluuloja ja syrjintää.” (vapaa suomennos englanninkielisestä Wikipedia-artikkelista)

”Ai taasko yksi transjuttu? Eikö tän pitänyt olla mielenterveysblogi?” Näin pelkäsin kanssabloggaajieni ajattelevan, kun ehdotin erästä postausta tälle sivustolle. Näin pelkäsin myös lukijoidemme reagoivan tähän postaukseen. Tietenkin olin väärässä kanssabloggaajistani, sain tykkäyksiä ja kannustavia kommentteja: totta kai sukupuolivähemmistöjen asiat kuuluvat tänne. Mielenterveys on laaja-alaista ja poliittista, se on meidän lähtökohtamme.

Aina välillä pelkään, että olen väärässä. Että ne ”on vain kaksi sukupuolta ja senhän näkee genitaaleista” -tyypit ovat oikeassa. Että todella vahingoitan lapsia ja nuoria, kun ”levitän ideologiaa”. Että olen harhainen ja identiteettini on kuvitelmaa.

Sitten soimaan itseäni siitä, että petän itseni, identiteettini, läheiseni, yhteisöni ja ajamani asian. En osaa olla aktivisti, uskoa edes siihen yhteen asiaan, jonka puolesta olen tapellut enemmän kuin kaikkien muiden yhteensä. Siinä vaiheessa valvon liian myöhään enkä jaksa keittää itselleni kaakaota, koska en taida todella ansaita sitä. Minuutit venyvät tunneiksi ja lopulta avaudun Facebookissa asiasta. Sitten kohtelen itseäni kuin kohtelisin ystävääni, puhun itsestäni jatkuvaa sisäistä monologia kolmannessa persoonassa (englanniksi, käyttäen they-pronominia) ja laitan itseni nukkumaan.

Tänä aamuna heräsin tuollaisen päivän jälkeen. Puhelimessa odotti vastaus toverilta.
”Toi on mun mielestä yks tosi tyypillinen vähemmistöstressin ilmenemismuoto. Samalla kun tuntuu että on velvollisuus kaikessa olemisessaan edistää sen oman vähemmistön asemaa, niin toisaalta tulee myös hypertietoiseksi siitä, miten paljon asiasta puhuu, ja sitten alkaa epäillä sitäkin. Kun koskaan ei kuitenkaan voi olla täydellinen vähemmistön soturi, niin onko sitten vaan väärin. Ja on niin perseestä, että niin monet meistä käy tällaista läpi jatkuvasti.”

Luin tuon (monta kertaa) ja kirjoitin tämän. Loppupäivän suunnittelen pitäväni taukoa. Kietoudun somettomuuteen enkä selaa sanomalehtien sivuja. Juttelen vain turvallisten ihmisten kanssa turvallisista aiheista. Jätän opiskelumateriaalien lukemisen myöhemmälle, vaikka aikataulut uhkaavat kaatua. En altista itseäni millekään transfobiselle puheelle, tekstille tai kuvalle.

Sitten tajuan, kuinka mahdottomaksi teen olemassaoloni tuollaisilla rajoituksilla. Mitä oikeasti voisin edes tehdä? Olla kuluttamatta mitään mediaa. Lukematta, kuuntelematta, katsomatta mitään koko päivänä. Näkemättä unia. Tekemättä aktivismia. Opiskelematta. Keskustelematta lähes kenenkään kanssa ja turvallisten ihmistenkin kanssa vain rajatuista aiheista. Irrottautua kehostani, omista ajatuksistani, kaikesta sisäistetystä transfobiastani. Ei se ole mahdollista.

Aion yrittää silti jotain. Suojella itseäni hieman enemmän tänään. Keittää sen kaakaon ja olla avaamatta sitä artikkelia, jossa ruoditaan läpi viimeisimmät cisnormatiiviset lainsäädännöt. Kastella huonekasvit, viedä postit ja sulkea kirjan jos se ahdistaa yhtään.

Kertoi: Ahti

One thought on “Vähemmistöstressistä

  1. kanonyymi sanoo:

    Mistä tulee tämä vähemmistöjen sisäinen normatiivisuus, että aina pitäisi olla täydellinen soturi? Millä perusteella pitäisi? Ketä kohtaan se velvollisuus on ja mistä se tulee? Miksi sellainen velvollisuus on?

    Toksiset asenteet vähemmistöjen sisällä on myös omanlaisensa stressin lähde. Kun ihmisillä väistämättä on erilaisia keinoja käsitellä ongelmia, niin välillä ne menee pahasti ristiin, mikä luo vähemmistöjen sisälle ongelmia. Esim. just osa ihmsisitä kääntyy sisäänpäin (eikä kestä yhtään konfliktia), osa tulee taistelutahtoisiksi (ja konfliktien esiin nostamisesta saa voimaa), osa kehittää mustan huumorin (minkä monet voi tulkita vähättelyksi/pilkaksi). Samoillakin ihmisillä toki keinot eri elämäntilanteissa vaihteleee.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s