Miltä yliopisto tuntuu kun kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta

koala-bear-9960_960_720

[kuvassa valokuva koala-karhusta, joka nukkuu puun oksalla, etukäpälät oksan ympärillä]

Miten selvitä opinnoista loppuun, tai edes edetä niissä Kelan vaatimassa tahdissa, kun sekä pakollisiin että mielenkiintoisiin opintoihin sisältyy niin paljon sellaista mihin ei pysty?

Jos alle kymmenen minuutin esitelmä aiheuttaa pahan ahdistuskohtauksen lääkityksestä huolimatta, miten tulee koskaan olemaan mahdollista suorittaa pakollisia kursseja joilla on pakko puhua, esiintyä ja olla esillä?

Erityisesti esiintymispelko ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus ärsyttää, harmittaa ja suututtaa siksi, että ala jota opiskelen kiinnostaa minua todella paljon. Voisin olla alallani todella hyvä. Olen hyvä monissa asioissa joita yliopisto-opiskelu vaatii. Osaan ajatella kriittisesti, opiskella itsenäisesti ja olen aina ollut hyvä kirjoittamaan. Nautin uuden oppimisesta ja itseni älyllisestä haastamisesta.

Miksi yliopisto-opintoja on mahdotonta suorittaa ilman unettomia öitä ennen esitelmiä ja seminaareja, ahdistuskohtauksia ja häpeää niiden aikana ja jälkeen? Miksi koko ajan on oltava esillä? Miksi sille annetaan koko ajan enemmän painoarvoa? Miksei näihin asioihin voi saada enemmän joustavuutta ja tukea? Miksi kaikkien pitäisi pystyä suvereenisti esitelmöimään omasta alastaan vieraalla kielellä suurelle yleisölle? Miksi kaikkien pitäisi olla koko ajan verkostoitumassa? Miksi sosiaalisesti ahdistuneille suunnatut kurssit eivät ole yhtään sen vähemmän ahdistavia kuin ”normaalit” kurssit? Miksi kukaan ei tunnu ymmärtävän miltä tuntuu pelätä sosiaalisia tilanteita ja esillä olemista? Miksi ainoa selitys on että ”esiintymistaitoja tarvitaan työelämässä, siksi niitä on harjoiteltava”?

Sosiaalisia tilanteita pelkäävä ihminen joutuu poistumaan mukavuusalueeltaan joka ikinen päivä. Miksei maailma voisi tulla yhtään vastaan?

Kertoi: kuulakärkikynä

2 thoughts on “Miltä yliopisto tuntuu kun kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta

  1. Aino sanoo:

    Voi kyllä. Itse olen luopunut kokonaan opiskeluhaaveista ja -ajatuksista. Kaksi koulua olen lopettanut kesken tästä syystä. Jopa kouluun meno kävi lopulta liian ahdistavaksi kun koko ajan pelkäsin, että mitä jos joudun minkäänlaiseen esiintymistilanteeseen, joku kysyy luennolla yllättäen jotain multa, ryhmätyöt, vieraalla kielellä puhuminen, yhtään minkäänlainen huomion keskipisteenä oleminen.

    Näistä toisen koulun aloittaessani kuvittelin jo päässeeni paniikkioireista ja sosiaalisista peloista. Mulla ei ollut ollut vuoteen minkäänlaisia vaikeuksia ihmisten ilmoilla liikkumisessa, kaupassa käynnissä ja puhelimellakin soittaminen onnistui pienessä pakossa, enkä kokenut sosiaalisten tilanteiden pelon enää rajoittavan elämääni. Koulun alettua oireet palasivat pian ja alle vuoden päästä olin taas sairaslomalla ja työ- ja opiskelukyvytön seuraavat kaksi vuotta.

    Yritin puuttua asioihin pian koska tiesin jo kokemuksesta mistä on kyse ja hain apua. Kävin puhumassa terveydenhoitajalle, opettajien kanssa, erityisopettajan kanssa ja kaikki kannustivat ja joissain tilanteissa tekivät erityisjärjestelyjä auttaakseen minua. Kävin koko ajan myös psykoterapiassa. En kuitenkaan päässyt useita kursseja läpi, vaikka olin osallistunut kaikkeen niin paljon kuin kykenin ja kokenut onnistuneeni. Usein en päässyt kokeista läpi vaikka olin tehnyt kaikki kotitehtävät ja ylimääräistäkin ja ollut paikalla kaikilla tunneilla. Luulen, että jatkuva varuillaan olo ja paniikin kanssa kamppailu veivät keskittymiskykyäni ja vaikeuttivat oppimista. Tähän viittaa myös se, että joistain kursseista sain ihan huippuarvosanoja, vaikken kokenut tekeväni mitään toisin. Ne kurssit olivat joko etänä opiskeltavia tai kursseja joista jo alusta asti tiesin ettei ryhmätöitä tai esitelmiä tule tai jos tuleekin saan tehdä yksin ja olla esittämättä. Ja opettajasta tiesin ettei hän pakota minua esiintymään tai olemaan sosiaalinen.

    Nyt olen tyytymässä siihen, etten enää ikinä opiskele, vaikka tahtoisin. Haen työtä sellaisilta aloilta joita osaan ja joista mulla on kokemusta tai sellaisista joihin ei tarvita koulutusta tai kokemusta. Tai yritän tyytyä. Tiedän että mulla olisi potentiaalia moneen. Mutta ei esiintymiseen. Harmittaa ja suututtaa. Ei auttanut vaikka monet koulun henkilökunnasta ja terveydenhuolloin ihmisistä ovat yrittäneet auttaa, heilläkään ei ole keinoja, kun opetussuunnitelma vaatii kaikilta esiintymistä, verkostoitumista ja sosiaalisuutta, eikä läpi voi päästä näitä suorittamatta. Miksi?

    Tykkää

  2. Tuntematonopiskelija sanoo:

    Täällä täysin samoja asioita pohtiva yliopistolainen! Olen päässyt ”harjoittelemalla” eroon pahimmista jännityskohtauksistani, mutta silti, ei seepra raidoistaan mihinkään pääse. Välillä tuntuu, kuin maailma olisi rakennettu minua vastaan, kun kaikkialle minne katson pitää olla sosiaalinen ja avoin. Miksen saisi joskus olla vain oma itseni?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s