Miksi mun terveydellä ei ole väliä, jos mä en tuota rahaa?

otter-2036167_960_720

[kuvassa valokuva selällään uivan saukon päästä ja etukäpälistä. Sen etukäpälät ovat koholla ja sen ympärillä on tyrskyjä]

Kävin tänään puhumassa Työllisyyspalvelujen virkailijan kanssa siitä, että pääsisinkö kuntouttavaan työtoimintaan. Puhumattakaan siitä, että jouduin kertoon mun sairaushistorian muhun nihkeästi suhtautuvalle tyypille, mua ihmetyttää myös koko Työkkärin ja yhteiskunnan asenne.

Miksi mulle pitää tehdä sellainen työllistymissuunnitelma, että mun kuntoutuksen tarkoitus on nimenomaan opiskella tai tehdä töitä myöhemmin? Miks mä joudun hokemaan, että haluan kuntoutua työkykyiseksi, kun nyt en oo, että opiskelisin paremmin, jos pääsen opiskelemaan, ja voisin tehdä töitä ilman sairaslomia?

Mua myös oksettaa valehdella, tai muokata totuutta, vaan siks että saisin apua. Miksei mun _terveys_ kiinnosta? Miksei se riitä, että mä sanon, että tää tekee hyvää mun mielenterveydelle, mun vaikea masennus on vain keskivaikea tällä hetkellä, kun oon työkokeilussa samassa paikassa, ja ehkä mä pärjäisin itseni kanssa joskus vielä paremmin, jos tää mun työkokeilu nyt muutetaan kuntouttavaks? Että tää on tärkeää mun terapeuttiselle prosessille ja mua ei itse asiassa suunnilleen vittuakaan kiinnosta, tuleeko musta ”kunnollinen” sairas, joka jaksaa mennä duuniin kahdeksaks tunniks päivässä, vaan mua kiinnostaa aina prioriteettina kyllä se, että mun oma elämä ei olis ihan yhtä helvettiä enkä joutuis enää sairaalaan, ainakaan kovin usein.

Miksei mun mielenterveyden hoitaminen riitä syyksi?

Miksi työpajatkin katsotaan hirveäksi yhteiskunnan rahojen tuhlaukseksi, jolle pitää olla kamala määrä perusteluja? Siis se, että mä teen töitä (taidetta) ja saan siitä työttömyyskorvausta. Mun päivätoiminta on kulttuuria jota pidetään hyödyllisenä ja tärkeänä – tai olisi ainakin syytä pitää. Mutta mitä sitten, jos se ei edes olisikaan hyödyllistä? Miksi kaiken pitäisi olla?

Ja mikä oikeus sillä virkailijalla oli katsoa mua halveksivasti ja ihmetellä, miten mulla ei oo ikinä ollut kesätöitä? Miten työllisyyspalveluissa työskentelevällä ihmisellä voi a. olla harhakuva, että niitä kesätöitä saa jokainen b. voi tulla järkytyksenä se, että henkilö, joka just minuutti sitten kertoi sulle sairastavansa pitkäaikaista masennusta ja vaihdellen vaikeeta/keskivaikeeta masennusta, ei oo ollut ikinä ”oikeissa” töissä. Mä oonkin just sellanen ”huono” mielenterveysongelmainen. Mä olin kesäisin niin huonossa kunnossa, että makasin vaan kotona uskaltamatta lähteä ulos, tai sitten olin päiväsairaalassa. Tai suljetulla osastolla jonkun viikon.

Yhtenä kesänä menin vapaaehtoisena tekemään teatteria joiksikin päiviksi viikossa, koska tiesin jo keväällä, että mun psyyke ei taaskaan tuu kestämään niitä ”oikeita” töitä. Monena keväänä mä hain töitä enkä saanut mitään, en päässyt edes feissaamaan. Mä oon just sellanen huono työtön ja huono mielenterveysongelmainen, mä romahdin enkä oo toipunu, mä en oo saanut töitä enkä käynyt töissä. Ja mut pitäis saada töihin, mut pitäis saada lopettamaan tää huonon terveyden avulla lusmuilu. Se on ainoo syy miks mua on pakko auttaa, ei nyt silleen muuten kiinnostais. 

Kuntoutusraha.
Kuntoutuspsykoterapia.
Kuntouttava työtoiminta.

Mikä näissä kolmessa on yhteistä? Se, että kaikkia hakiessas sun pitää valehdella (tai kertoo totuus, jos se on totuus), että susta tulee vielä työkykyinen, sellanen ”kunnollinen” kansalainen, että sä haluat töihin ja vaan sen takia sä haluat parantua tai haluut terapiaa tai haluut rahaa ihmisarvoiseen elämään, että sä et halua parantua parantumisen takia vaan sen takia, että sä olisit helvetin tuottoisa yhteiskunnalle. Mä en itse jaksais enää valehdella, vaikka musta on tullut pirun hyvä siinä, kun jo tiiän mitä multa odotetaan. 

Mulla pitäis olla oikeus parantua, vaikka mä olisin täysin yhdentekevä yhteiskunnalle. Ja mulla pitäis olla oikeus saada apua, vaikka mä en koskaan kuntoutuis. Ykskään ihminen ei oo vähempiarvoinen siks, että ei oo taloudellisesti hyödyllinen. 

Se muuten myös pahentaa sitä masennusta, jos muut halveksii sua sun sairauden tai tuottamattomuuden takia. Se on myös sellanen asia, mitä kanssa pitää käydä siellä terapiassa läpi. Siellä kalliissa, yleensä yhteiskunnan suurilta osin kustantamassa psykoterapiassa. Tuottamattomuuden halveksiminen tekee ihmisistä vielä vähemmän työkykyisiä ja passivoittaa meitä vielä enemmän. Se ei varmaan oo ihan selvää kaikille, joilla on tapana kritisoida yhteiskunnan varojen menemistä mielenterveystyöhön ja sosiaaliavustuksiin. 

Kertoi: ketunpoika sairastaa

 

2 thoughts on “Miksi mun terveydellä ei ole väliä, jos mä en tuota rahaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s