Opiskeluun ja valmistumiseen liittyvistä paineista

natural-1225186_960_720

[kuvassa on valokuva oksista joissa on vaaleanpunaisia kirsikankukkia. Niiden takana näkyy vaaleansininen taivas]

Alkukesän kunniaksi viisi muistutusta opiskeluun liittyvistä paineista kärsiville:

1. Kirjaimet ja numerot paperilla, valmistuminen tai pääsykoekutsut eivät määritä potentiaaliasi, arvoasi ihmisenä tai sitä mihin voit pystyä jatkossa. Ne kertovat ainoastaan sen, mihin ylsit jollain nimenomaisella hetkellä niissä puitteissa – joissa on lisäksi paljon muitakin muuttujia kuin oma suorituksesi – ja se on ihan tarpeeksi.

2. Ole armollinen itsellesi. Sinun ei ”pitäisi pystyä parempaan”, sinulla on rajasi nyt ja niistä huolehtiminen on tärkeää. Ehdit palata samojen asioiden pariin myöhemmin, jos haluat ja jaksat. Valmistumisen viivästyminen ei tee sinusta tai suoriutumisestasi huonompaa.

3. On okei, jos muiden ajattelemattomat, vähättelevät ja vertailevat kommentit tuntuvat pahalta. Vaikka kommentoija ei tarkoittaisikaan pahaa, sinulla on oikeus negatiivisiin tunteisiin, kun joku esimerkiksi vertailee sinua muihin tai käyttäytyy kuin suoritus olisi pelkästään omasta tahdonvoimasta kiinni.

4. On myös okei, jos parrasvaloissa loistavista seitsemän ällän oppilaista ja ensikertalaisena korkeakouluun päässeistä tulee epävarma ja riittämätön olo. Ammattikoulusta valmistunut taas joutuu huomaamaan ettei mediassa muusta puhuta kuin ylioppilaista mikä saa helposti epäilemään oman tutkinnon arvokkuutta. On ylipäätään okei olla pettynyt, kunhan muistat tämän listan kohdat 1 ja 2.

5. Muista, että tulevaisuus on yleensä huomattavasti vähemmän ehdotonta kuin miltä koulutuslaitoksen, sukulaisten ja median paine saa sen tuntumaan.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s