Sovituskopissa

drake-349810_960_720[kuvassa parvi kellastuneella ruoholla astelevia sorsia kuvattuna alaviistosta. Yksi sorsista astelee etualalla kaula pystyssä, muut taustalla ja näkyvät epätarkkoina.]

Sisältövaroitukset: Isona *anoreksian vähättely*. Muina lihavuusfobia, itseinho

Se hetki, että olisi hankittava uudet housut, hiipii hiljalleen ajankohtaiseksi. Vanhoissa alkaa jo ilmetä repeämiä reisien välissä ja takapuolella. Joten menen ostoksille. Missään maailman kolkassa ei niin selvästi huomaa takapuolensa ja reisiensä kokoa kuin sovituskopissa.

Olen toiveikkaasti valinnut housut, jotka ovatkin liian pienet. Kaikki ne ovat. Joka kerta riisuessa yhdet kiristävät farkut, leveä perse vilahtaa peilissä. Koetan pitää kiirettä, sillä kopin verhon ohi pyyhältää porukkaa ja pelkään jonkun saavan hauskan idean yllättää läski puolialasti. Tulen siihen tulokseen, että on pakko etsiä kokoa tai kahta isompia vaatteita, ei auta mikään. Joten käyn toisella kaupassa ja palaan sitten kopille. Nämä menevät jalkaan, nämä saan vetoketjutettua tai napitettua kiinni. Mutta eiväthän ne jumalauta auta siihen, että näytän valtavalta, aivan hirveältä, käsittämättömän lihavalta.

Joskus mietin, miksen minä voisi sairastua anoreksiaan ja laihtua? Miksen minä voisi kärsiä siististi kuihtuen sen sijaan että kärsin lohturuokia syöden? Herkkujen nauttiminen on ällöttävää, kieltäytyminen kauniin traagista. Olisipa hienoa olla laiha, niin että kaikki vaatteet mahtuisivat päälle ja näyttäisivät hyvältä. Laihana voi olla mitä vain – femme, butch, androgyyni –, lihavana olet pääosin vain lihava. Eikö niin?

En ajattele niin muista. Kotona selaan Tumblrin blogeja kuten chubbyqueerstyle ja bodyposishopping ja ihastelen niissä esiintyviä malleja ja vaatteita. Mutta näitä ihmisiä ei näy ulkona. Ulkona näkyy puolet minua kapeampia ihmisiä. Hankaavatko kenenkään muun reidet yhteen? Kaikki laihat käyttävät tyytyväisesti legginssejä housuina, minä en koskaan voisi kuvitella tekeväni niin. Kateudesta kehkeytyy pökerryttävää vihaa, kun kaupassa joku pohtii ystävälleen ”Tämä olisi kiva, mutta se on S eli vähän liian iso.” Itseruoskin itseäni sitten myöhemmin siitä, että kehitän tällaista vihaa ihmisiä kohtaan, jotka eivät mitenkään sitä ansaitse, elelevät vain mukavasti omine vaikeuksineen laihaa elämäänsä.

En ostanut housuja, koska mitään ei löytynyt. Ehkä puen reikäiset ja rikkinäiset taas huomenna jalkaan. Hetkeen ei ainakaan tee mieli lohtusyödä, itkeminen täyttää sen tyhjiön.

Kertoi: Kiuru

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s