Katastrofista toiseen

trtworld-nid-209869-fid-244524

[kuvassa satelliittikuva kahdesta hirmumyrskystä, jotka näyttävät valkoisilta pilvikierteiltä]

Sisältövaroitus: ahdistus, lääkkeet

Sain masennusdiagnoosin kahdeksan vuotta sitten ja sen kanssa meillä on rutiinit jo aika hyvin hanskassa, kun taas kaksi vuotta sitten mukaan tullut ahdistus sekoittaa vieläkin pakkaa. On uskomatonta kuinka paljon ahdistukseni vaikuttaa asioiden muistamiseen ja unohtamiseen.

En esimerkiksi pysty muistamaan kovin hyvin nykyistä tunnetilaani taaksepäin. Jos vointini on jonkin ajanjakson parempi, en enää seuraavan romahduksen iskiessä muista selkeästi edellistä huonon olon aikaa, joten jokainen romahtaminen tuntuu aina uudelta katastrofilta. Hyvä tai huono ajanjakso voi olla mitä tahansa päivistä kuukausiin, se katoaa silti aina yhtä nopeasti. Menneisyyden käsitteleminen on siis todella haastavaa jo pelkästään ideana, ennen kun mukaan on edes lisätty esimerkiksi traumoja tai kipuja joita tuo aika myös pitää sisällään.

Tänään kamelin selän katkaisi vihreä villatakki. Aamu oli kylmä, joten päätin vihdoinkin kaivaa muuton jälkeen varastossa olleen vaatteen esille. Takki on ihana, mutta vie minut muistoissa aikaan muutama vuosi takaperin kun käytin sitä viimeksi aktiivisesti. Vuosi oli masennusdiagnoosini jälkeen elämäni vaikein vuosi ja myös aika, jolloin ahdistukseni hyppäsi pään sisältä kunnolla esille. Iltapäivään mennessä viimeisen kahden kolmen viikon onnelliset ajat tuntuivat jo olevan sumuverhon takana ja mielessä pyörivät vain ne kaksi vuotta vanhat ahdistuksen tunteet. Sillä vaikka en pysty muistamaan selkeästi nykyistä hetkeä pidemmälle voivat epämääräiset ahdistusmuistot tulla silti esiin useiden vuosienkin jälkeen.

Psykiatrini mielestä ahdistuksen voi hoitaa helposti lääkkeillä pois päiväjärjestyksestä. En ole siis vielä oikein päässyt kehittämään muita puolustusmekanismeja tuota tunnetta kohtaan. Hoidossani ei ole oikein otettu huomioon yksilöllisiä eroja asioiden käsittelyssä, kuten esimerkiksi sitä, että minä en syö tällä hetkellä minkäänlaisia lääkkeitä. Toivottavasti joku päivä osaan suhtautua ahdistukseenikin lähinnä kuriositeettina, ulkopuolelta miettien kuinka kauan sitä nyt tällä kerralla tunnetaan ja hyvänä hetkenä taas edes hetkeksi unohtaen. Sitä ennen jatkan elämää katastrofista katastrofiin.

Kertoi: Merenneito

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s