The Private Memoirs and Confessions of a Splitter

8233a7e37c4ed75be8cf4ba85f93b353

[kuvassa Edvard Munchin teos, jossa vaaleaihoinen, mustahiuksinen ja mustasilmäympäryksinen ihminen seisoo rannalla selkä kohti merta. Hänet on kuvattu rinnasta ylöspäin. Ranta on osaksi musta, kauempaa punainen]

HUOM. mustavalkoisuudesta puhuminen on ongelmallinen jäsennystapa koska se ylläpitää hierarkiaa jossa valkoinen on parempi, mutta koska olen oppinut käyttämään sitä enkä vielä ole keksinyt uutta, sitä käytetään tässä tekstissä.

Mustavalkoinen ajattelu ja splittaaminen

Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuuluu mustavalkoinen ajattelu. Tätä hoetaan kaikissa oppaissa ja toistetaan kaikissa oireluetteloissa. Pitkään ajattelin, että tämä ei päde minuun. Minä tunnen moraalifilosofian perusteoriat ja ymmärrän, että hyvän ja pahan voi käsittää eri tavoin. Minä tiedän, että harmaita alueita on.

Sitten jossain vaiheessa ymmärsin, että kyse ei ole taaskaan siitä mitä tiedän, vaan siitä miltä minusta tuntuu. Minusta tuntuu, että ihmiset ovat joko minun puolellani tai minua vastaan. Joko turvallisia tai turvattomia. Joko hyviä tai pahoja. Olen kuitenkin täysin klassinen esimerkki mustavalkoisesta ajattelusta.

Epävakaassa mustavalkoiseen ajatteluun kuuluu myös ns. splittaaminen. Itse hahmotan sitä korttimielikuvan kautta. Ihmisten hyvyys tai pahuus, turvallisuus tai turvattomuus, on kortti, jolla on kaksi puolta, musta ja valkoinen. Kortti voi pyöriä ympäri pystyakselilla. Splittaaminen on se hetki, kun kortti pyörähtää ympäri, kun turvallisesta ihmisestä tulee turvaton tai pahasta ihmisestä tulee hyvä tai kumpikin esimerkki toisinpäin. Koko suhtautumiseni tähän ihmiseen muuttuu aivan yhtäkkiä.

Itselläni kortit eivät pyörähtele ympäri kovin helposti. Olen kohtalaisen vakaassa tilanteessa ihmissuhteissani. Toki ihmissuhteeni ovat erilaisia ja joissakin kortti kääntyilee päivittäin tai useitakin kertoja päivässä, jos työstän jotain asioita tähän ihmiseen liittyen. Pääasialliset läheissuhteeni ovat kuitenkin vakaahkoja, mikä tekee elämästäni hyvin paljon helpompaa.

Miksi kirjoitan tästä nyt? 

Viimeisen kuukauden aikana olen splitannut yhtä hyvin läheistä ihmistä kohtaan. Tilanne on nyt ohi, kaikki on hyvin, ja haluaisin kirjoittaa jonkinlaisen ”miten selvisin tästä” -oppaan.

Itselläni splittaaminen alkoi näin myöhemmin reflektoituna yhdestä tietystä tilanteesta. Näin ei aina ole, ja vaikka olisikin, tilannetta ei välttämättä pysty siinä hetkessä tunnistamaan. Jos tunnistaa tilanteen ja pystyy siihen, on hyvä selvittää tilanne heti. Jos käy kuten minulla, ja kortti on kääntynyt jo aikaa sitten ja on syvällä tunnemyrskyssä, suosittelen ottamaan etäisyyttä ihmiseen, joka tunnemyrskyn aiheuttaa. Tunnemyrsky on tässä tapauksessa suhteeton verrattuna tämän ihmisen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, eikä hänen tule kuulla kaikkea sitä, mitä mielessä liikkuu. 

Splittaamisen tapahtuessa ”valkoisesta mustaan” ja kyseessä ollessa läheisen ihmisen, tietty turvaväli on siis hyvä. Itse vietin aikaa muiden ihmisten kanssa, mutta en keskustellut tästä ihmisestä myöskään heidän kanssaan. Tiesin, että levittäisin epäreilua kuvaa tästä ihmisestä persoonallisuushäiriöni takia. Jos muille on valmis pohjustamaan puhettaan jonkinlaisella selityksellä, voi varmaankin olla mahdollista purkaa ärsytystään ja vihaisuuttaan myös muille. Ilman taustatietojen esittämistä en kuitenkaan lähtisi sitä tekemään enemmissä määrin kuin yleensäkään tekee.

Parasta minulle oli, että annoin tunnemyrskyni laantua hieman. Tylsä, ärsyttävä ja aivan mahdottomalta tuntuva neuvo niille joilla on epävakaa, tai niin ainakin minusta tuntuu jos kohtaan tällaisen neuvon. Mutta minulle se toimi tässä tapauksessa. Järkeilin, että tämä ei ole ollut tunteeni aina, tämä ei tule olemaan tunteeni aina, enkä halua tämän olevan tunteeni aina. Olen tuntenut tätä ihmistä kohtaan paljon rakkautta ja luottamusta ja uskon jollain tasolla, että tulen vielä tuntemaan niin.

Järkeilyprosessia ja tunnemyrskyn laantumista auttoivat etäisyyden pitäminen, muiden ihmissuhteiden vaaliminen, muihin kiinnostuksenkohteisiin kuin ihmissuhteisiin heittäytyminen ja lopulta se paras: koko tilanteen avaaminen ulkopuolisille. Saatuani viimein sen verran etäisyyttä, että pystyin puhumaan asiasta, kerroin koko kuvion (myös minua alun perin satuttaneen asian) muutamalle ihmiselle. Minua kuunneltiin, enkä kokenut että näinkin radikaalisti neuroepätyypillisten asioiden kertominen itsestäni olisi tehnyt minusta vähemmän ihmistä seurani mielessä. Vahvoja tunnereaktioitani ei kuitenkaan kohdeltu kuin ”vapaudu vankilasta ”-korttia, jonka takia saisin tehdä aivan mitä tahansa.

Ja lopulta vain puhuin. Puhuin sen ihmisen kanssa, jonka kortti oli mielessäni kääntynyt. Puhuimme useamman tunnin. Rakensimme luottamusta. Emme alusta, onneksi, vaan pienen takaiskun jälkeen. Asia, joka oli loukannut minua, oli loukannut myös häntä, ja kävimme sen läpi. Kortti kääntyi takaisin ”valkoiselle puolelle”. 

En kertonut tälle ihmiselle splittaamisesta, koska mielestäni informaatio on liian rankkaa ottaa vastaan sille, johon splittaaminen kohdistuu. Minulle rehellisyys ei tarkoita sitä, että on pakko kertoa kaikki, mikä on koskaan käynyt mielessä. Koen, että persoonallisuushäiriöni on kokonaisuutena sen verran rankka ulkopuoliselle(kin), että sitä ei voi antaa yhden tai kahden ihmisen kannettavaksi. Onneksi tukiverkko voi olla laaja ja queer-yhteisön valitut perheet ja polyamoriset kuviot mahdollistavat monenlaiset erilaiset tärkeät ihmissuhteet.

Tässä se siis tulee, tiivistetty miten selvisin tästä -opas:
1. Otin etäisyyttä siihen, johon splittaaminen kohdistui.
2. Annoin tunnemyrskyn laantua.
3. Muistelin tunteitani menneisyydestä ja mietin, mitä halusin suhteeltamme tulevaisuudessa.
4. Puhuin ulkopuolisille.
5. Vasta rauhoituttuani puhuin splittaamisen kohteen kanssa asiasta.

Kirjoitti: Tähtipölyä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s