Se kirottu kirjain

bear-2095379_960_720.jpg

[kuvassa valokuva karhusta istumassa joen rannalla kameraa kohti. Sen takana näkyy joki ja toinen ranta, jossa on puita ja kaislikkoa]

Erilaisten puhetapojen pilkkaaminen on arkipäivän ableismia.

Sisältövaroitukset: kiusaaminen, ableismi, puhevika, poikkeavat puhetavat

Ihmisten erilaisten puhetapojen ja “puhevikojen”, esimerkiksi s- ja r-vian tai änkytyksen, pilkkaamista on jostain käsittämättömästä syystä pidetty pitkään harmittomana huumorina. Varsinkin netissä sekä trollit että ihan tavalliset “tolkun ihmiset” käyvät armottomasti kenen tahansa sellaisen henkilön kimppuun, joka sattuu puhumaan hieman eri tavalla kuin muut yleensä. Erilaisia puhetapoja ja puhevikoja käytetään edelleen mm. sketsihahmoissa törkeästi hyväksi helppojen naurujen saamiseksi. Samalla valitettavasti tehdään hyväksyttävämmäksi toisten ihmisten erilaisuuden pilkkaamista. Eikä tilanne ole koulumaailmassakaan paljoa parantunut vuosien saatossa. Ketään ei säästetä pilkalta, oli kyseessä sitten luokkatoveri, opettaja, julkkis, tai vaikka entinen tasavallan presidentti. Toisin kuin luullaan, kyse ei ole kuitenkaan vain harmittomasta huumorista, vaan oikeasti vahingollisesta arkipäivän ableismista.

Minua kiusattiin r-viasta julmasti koko ala- ja ylä-asteen ajan, ja muistan saaneeni siitä osakseni satunnaista pilkkaa jopa jo päiväkodissa. Vaikka kuinka tein joka ilta itku kurkussa puheharjoituksia ja kävin säännöllisesti koululla puheterapiassa ylä-asteen alkuun saakka, ei se kirottu kirjain koskaan löytynyt. Edes kielijänteen leikkauksesta ei ollut minulle apua. Koska jokainen sanomani r -kirjaimen sisältävä sana oli kiusaajieni mielestä hulvaton tekosyy jatkuvalle huutelulle, matkimiselle ja pilkkaamiselle, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pysytellä mahdollisimman hiljaa koulussa. 

Opettelin välttelemään r:ää sisältäviä sanoja puhuessani kaikin voimin, ja puhuin hiljaisella äänellä siinä toivossa että kiusaajat eivät kuulisi niitä sanoja joita en mitenkään voinut muilla korvata. Olin hiljaa mielessäni kiitollinen siitä, ettei nimeni sentään sisältänyt yhtään kirottua kirjainta: eräs toinen luokkatoverini jolla oli myös puhevika ei ollut yhtä onnekas, ja häntä pilkattiin nimestään koulussa joka ikinen päivä. Kiusaamisesta jäi niin syvä pelko ääneen puhumiseen, että peruskoulun jälkeen vietin pari ensimmäistä opiskeluvuotta ottamatta kontaktia kehenkään oppituntien ulkopuolella, enkä puhunut niiden aikanakaan ellei se ollut aivan välttämätöntä. Ajattelin, että jos ihmiset eivät koskaan kuule minun puhuvan, he eivät saa koskaan tietää että minulla on puhevika. Vaikka pahimmasta kouluvuosien kiusaamisesta onkin nyt jo aikaa, muille ihmisille puhuminen ahdistaa minua edelleen ja välttelen sitä niin paljon kuin vain suinkin on mahdollista. 

Vaikka puhevikani ei itsessään estä minua puhumasta tai vaikeuta mitenkään suullista ilmaisuani, siihen liittyvä voimakas häpeä ja pelko kiusatuksi tulemisesta on rajoittanut elämääni huomattavasti. Lapsena harrastin paljon kaikenlaista, mutta pikkuhiljaa pelko siitä että muut huomaavat “vikani” sai minut lopettamaan monia rakkaista harrastuksistani, muun muassa laulamisen ja teatterin. Moni muu kiinnostava harrastus ja jopa ammatti on myös joutunut jäämään vain haaveeksi puhevian aiheuttaman häpeän ja kiusaamisen pelon vuoksi. Esimerkiksi näyttelijän, radio- tai tv-juontajan, laulajan tai opettajan ammatista voin vain unelmoida. En halua ottaa sitä riskiä, että kiusaaminen alkaa jälleen uudestaan. 

Pahinta onkin se, että tämä pelko kiusatuksi tulemisesta on erittäin todellinen. ”Puhevian” tai normeista poikkeavan puhetavan vuoksi kiusaaminen on edelleen niin yleistä ja yleisesti hyväksyttyä, ettei moni varmaan edes ajattele kahdesti osallistuessaan siihen, saati sitten tajua kuinka vahingollista se oikeasti on. Toisen puhevialle tai puhetavalle nauraminen tai siitä pilkkaaminen ei ole ok, ei edes läpällä, kohdistuupa se sitten kaveriisi, julkkikseen tai täysin tuntemattomaan ihmiseen. Sinua voi ehkä hetken naurattaa toisten erilaisuus, mutta on helppo nauraa kun ei itse joudu kärsimään pilkkaamisen seurauksista joka ikinen päivä. Nauramalla voi saada aikaan paljon pahaa, vaikka ei itse sitä tajuaisikaan.

Se, että puhevioille nauramista ja niiden pilkkaamista pidetään yleisesti hyväksyttynä ja harmittomana vitsailuna edesauttaa sitä, että puhetavoiltaan erilaiset ihmiset tuntevat olonsa huonommiksi, joukkoon kuulumattomiksi, epänormaaleiksi. Vaikka ihminen ei tarkoittaisikaan vitsailullaan mitään pahaa, toisten erilaisuuteen kohdistuva ja sitä pilkkaava huumori ei kuitenkaan ole harmitonta: se on kiusaamista, jolla voi pahimmillaan olla ihmisten elämässä kauaskantoiset ja vakavat vaikutukset. Se saa ihmiset häpeämään aivan turhaan erilaisuuttaan, pakottaa heidät hiljaisuuteen pilkanteon pelon uhalla.

Joten mitä jos vaikka lopetettaisiin ihmisten kiusaaminen vitsailun varjolla heidän erilaisuutensa vuoksi, oli sitten kyse ihonväristä, uskonnosta, kulttuurista, tai vaikka sitten puhetavoista? Vitsejä, meemikuvien aiheita ja ideoita sketsihahmoihin löytyy varmasti muualtakin kuin puhetavoiltaan hieman erilaisten, tai muiden jo valmiiksi stigmatisoitujen ja sorrettujen ihmisryhmien joukosta. Huumorin ei ole mikään pakko toimia aina muiden ihmisten erilaisuuden ja sen pilkkaamisen kustannuksella, eikä huumorin varjolla ole ok hankaloittaa muiden ihmisten elämää. Kiusaajistani r-vikani oli ehkä todella hupaisaa, mutta minua se ei naurattanut koskaan – vaikka nauramiseen ei tuota kirottua kirjainta tarvitakaan.

Kirjoitti: nallepallo

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s