Mitä selviytymistarinoiden tilalle?

cat-474110_960_720

[kuvassa valokuva, jossa tumma kissa tasapainottelee puussa ohuiden, lehdettömien oksien päällä. Sen taustalla on sininen taivas.]

Tämän kuvan jakaminen herätti kysymyksiä inspiraatiopornosta, miksi se on ongelmallista ja mihin haluaisimme muutosta. Seuraavaksi muutamia huomiota aiemman inspiraatiopornotekstin tueksi.

Hyvä muutos voisi olla vaikkapa se, että erilaisia tarinoita näytettäisiin mediassa ja etenkin se, että niitä ei normitettaisi. Että parantunut yksilö ei olisi parempi kuin se, joka ei ole parantunut. Että kapitalistiselle yhteiskunnalle hyödyllinen yksilö ei olisi arvostetumpi kuin se joka ”elää yhteiskunnan tuilla”. Että kaikkien oikeus kotiin, ruokaan, kunnolliseen terveydenhuoltoon ja mielekkääseen vapaa-aikaan nähtäisiin nimenomaan oikeuksina, ei jonain kerjäämisen arvoisina palasina, joita yhteiskunta heittää välillä ”niille raukoille”, jotka vastineeksi tarjoavat ”inspiroivia tarinoita” siitä kuinka huonosti joillain voikaan mennä ja kuinka sinulla onkin kaikki oikeasti ihan hyvin ja kuinka _kaikki on mahdollista kunhan vain itse haluaa_.

Inspiraatiopornossa on kyse usein siitä, että korostetaan henkilön omaa halua parantua, henkilön omia valintoja ja tekemistä. Hän oli reipas ja kävi lenkillä, selvisi masennuksen läpi ja oppi meditoimaan, tekee nykyisin töitä ihan kuten muutkin ihmiset. Ei puhuta siitä, kuinka on täysin tuurista kiinni, saako sellaisen psykiatrisen kontaktin, joka kuuntelee sinua. Että on täysin etuoikeuksista kiinni, voiko psykiatrisilla tahoilla olla mahdollisuuksia ymmärtää sinua (kts. esim. rodullistetut, transihmiset, polysuhteissa väkivaltaa kokevat…). Että toisille viideskään masennuslääke ei toimi ja koko homma kaatuu siihen. Että traumapotilaita ei välttämättä tunnisteta traumapotilaiksi tai ymmärretä hoitaa sellaisina, jolloin vuosien hoito voi olla täysin puolitehoista. Yksinkertaisesti sitä, että niin paljon on tuurista kiinni ja niin moni luiskahtaa verkon läpi.

Inspiraatiopornolla syötetään ihmisille sitä kuvaa, että
a) mielenterveysongelmista voidaan aina parantua
b) hoitojärjestelmämme toimii
c) parantuminen on kiinni yksilön tahdosta
d) ne jotka eivät parannu eivät vaan osaa tai halua
e) ”hyvä sairas” tarvitsee mahdollisimman vähän yhteiskunnan palveluja, sillä hän on itsenäinen ja aktiivinen.

En siis itse henkilökohtaisesti ymmärrä, keitä mielenterveyskuntoutujia ne inspiroivat. Inspiraatioporno on tehty yhteisön ulkopuolisille ja me haluamme juttuja yhteisön sisällä oleville ihmisille.

Mitä median tulisi tehdä sen sijaan? Esimerkiksi:
-kirjoittaa hoitojärjestelmän ongelmista
-kirjoittaa niistä jotka eivät parane (en osta väitettä ettei kukaan tulisi haastateltavaksi esim. nimettömänä)
-kerätä ihmisten kokemuksia vaikkapa nettilomakkeella
-ottaa selvää mielenterveyspuolen resursseista, jonoista, hoitolupauksista (onko niitä?), hoitovirheistä
-aina, kun julkaisee henkilöjutun, kysyä itseltään ”mitä jos tämä ihminen olisikin rodullistettu/homo/trans/neuroepätyypillinen. Miten juttu muuttuisi. Miksenpä etsisi jota kuta joka on samassa tilanteessa ja jotakin näistä?”

Kertoi: Ahti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s