[kuvassa auringonlasku, joka värjää pilvet punaisiksi]
Sisältövaroitukset: seksityö, seksi (ei tarkkaa kuvailua), väkivallan maininta
Taas olin tilanteessa, jossa suhteellisen läheinen ihminen hotellihuoneen sängyillä makoillessa ja telkkaria katsoessamme kysyy, että ”voisinko kuvitella, että myisin itseäni” kun tv-sarjassa tällainen juonenkäänne on. Että se on joku sellainen asia, mitä tekee joku toinen, ei oma naapuri, työkaveri tms. ja kysytäänkin hypoteettisesti “voisitko”.
Minä olen seksityöntekijä. Minä olen myös sosiaalialan ammattilainen suuressa kaupungissa. Ja vaikka jotenkin haluaisin tästä asiasta voida puhua julkisemmin, on minun kirjoitettava nimimerkin suojissa – koska julkinen puhuminen voisi vaikuttaa uraani. Mitä luulet, että kuka palkkaa sossuksi seksityöt tehneen ihmisen, puhumattakaan sitä aktiivisesti tekevän ihminen, joka vielä puolesta puhuu asian hyväksi?
En halua sanoa, että seksityö on auvoista, rikkauksia ja helppoa duunia. Se on illuusio, jonka aloitteleva nuori saattaa nähdä, illuusio jota Pretty Woman on luonut rikkaista liikemiehistä sviitteineen. Toki raha suhteessa aikaan on suurempi kuin työssäni sosiaalialalla tahi monellakaan muulla alalla, jolla olen työskennellyt elämäni aikana. Pidän molemmista töistäni, välillä enemmän, välillä vähemmän. Niin kuin varmaan monella on työ, joka ei aina ole se jonne tekee mieli lähteä, mutta jossa kokee onnistumisia ja hyviä hetkiä.
Saan ihan kohtuullista palkkaa sosiaalialan työstä, jota kutsun siviiliduunikseni. Seksityö on tapa kohottaa elintasoa, sekä toteuttaa itseäni, ei toki ihan joka asiakastapaamisella näin. Koska saan palkkaa, jolla saan maksettua vuokran ja ylimääräistäkin, ei minulle seksityön tekeminen ole pakko. Olen siinä suhteessa etuoikeutettu, tiedostan sen. Minullakin on ollut aika, jolloin laskujen maksaminen on riippunut seksityöstä saaduista tuloilla ja se oli, noh kamalaa. Ei voinut kuunnella itseään niin paljoa, mikä tuntuu epämiellyttävältä, ketä ihmistä en halua tavata uusiksi. Nykyinen tilanteeni takaa sen, että jos joku ihminen onkin ollut epämiellyttävä, en häntä tapaa uusiksi. En tee mitään, mitä en halua tehdä vaan olen miettinyt omat rajani. Tapaan nykyisin ainoastaan hotellissa asiakkaitani, joka myös lisää turvallisuuttani niin väkivallan kuin yksityisyyden kannalta.
Olen etuoikeutettu moneen muuhun kollegaani, ja toki olen itsekin ollut tilanteessa, jossa en ole ollut näin etuoikeutetussa asemassa. Tiedostan ihmiskaupan ja sen, että liian moni alalla työskentelevä kokee jokaisen asiakastapaamisen ilman omaa tahtoa ja suostumusta. Seksityön kriminalisoiminen ei auta minua, mutta vielä vähemmän se auttaa näitä ihmisiä, jotka sitä suojelua tarvitsevat. Seksin oston kriminalisoinnin kanssa sama asia vaikkakaan minulle se ei ongelmallisinta ja minua, alalla itsenäisesti toimivaa, ostajien piirissä tunnettua työläistä se voisi lyhyellä aikavälillä jopa auttaa jos ja kun markkinoille ei ehkä eksykään niin paljon uusia kokeilijoita. Mutta toki se asettaa minutkin helpommin väkivallan kohteeksi, jos lähtökohtaisesti asiakkaanani on ihmisiä, jotka tiedostavat tekevänsä laittomasti – ne asiakkaat, jotka kunnioittavat ihmistä jonka aikaa ostavat jäävät varmemmin kotiin ja rikolliset lähtevät apajille.
