Lääkkeiden aloittamisen vaikeudesta

e160d01976bbcbf92562ef8a62b4e7a3

[kuvassa valkoisella taustalla valuvaa maalia monessa eri värissä ympyrän muodossa]

Sisältövaroitukset: lääkkeet, itsemurhamaininta, puhetta seksuaalisuudesta

Mikään ei saa minua raivostumaan niin kuin meemit luonnosta lääkkeenä oikeiden mielialalääkkeiden sijaan. Liputan vahvasti lääkkeiden puolesta, sillä niin kuin fyysisetkin vaivat myös psyykkiset sellaiset voivat tarvita lääkitystä.

Henkilökohtainen suhteeni lääkkeisiin on kuitenkin hieman ongelmallisempi. Menin lääkäriin mielenterveysongelmien takia ensimmäistä kertaa vähän vaille 20-vuotiaana. Olin viettänyt vuoden neljän seinän sisällä opiskelukaupungissa ennen kuin uskalsin myöntää muille, että kaikki ei olekaan ihan kunnossa. Sain ihanan psykiatrin kautta ajan kunnallisen mielenterveystoimiston psykologille, tavoitteena asioista puhuminen ja pahan olon vyyhden avaaminen. Ensimmäinen psykologin tapaaminen kesti n. 20 minuuttia, täytin kaksi masennustestiä ja kävelin ulos ssri-lääkeresepti kourassa. Seuraava psykologin aika olisi luvassa kahden viikon päästä. Olin kauhistunut. En halunnut lääkkeitä, eihän kukaan ollut edes maininnut sellaista mahdollisuutta, että niitä minulle määrättäisiin. Äitini rohkaisemana kävin hakemassa lääkkeet apteekista ja luin uuden kauhun vallassa tuoteselostetta. ”Lisääntynyt itsemurhariski, serotoniinimyrkytyksen riski.” Apua!

Aloin kuitenkin ottaa lääkkeitä ja muutamassa viikossa olo alkoi kyllä parantua. Psykologin luona käynti oli tosin ensimmäisen kerran jälkeen kamalinta pakkopullaa, niin paljon ensitapaaminen oli traumatisoinut herkässä tilassa olevaa minua. En pystynyt enää edes puhumaan hänen kanssaan, mikä johti siihen, että minulle ei varattu enää mielenterveystoimistoon aikoja. Äitini joutui jälleen puuttumaan tilanteeseen vihaisella puhelinsoitolla.

Pääsin psykoterapiaan ja n. vuosi lääkkeiden aloittamisen jälkeen lopetin ne itse. Annostusta ei oltu tsekattu hoidon aikana kertaakaan, joten se oli edelleen suurimman ahdistuksen ajan tasolla. Olo alkoi tuntua tasapaksulta pumpulipöhnältä, ilo tai suru eivät aiheuttaneet mainittavia mielialavaihteluita ja seksuaalinen kiinnostus oli kaikonnut kokonaan. Päätös lopettaa oli helpotus enkä kokenut mainittavia lopettamisoireitakaan.

Kerroin psykoterapeutilleni, että lopetin lääkkeet. Ja kerroin sen uudestaan ja kerroin sen uudestaan. Tieto ei meinannut millään pysyä hänen päässään ja lopulta turhauduin niin, että aloin vain vastata joo joo kun hän kysyi lääkkeistä. Jouduin siis valehtelemaan psykoterapeutilleni koska totuuden kertomisesta ei tuntunut olevan mitään hyötyä, vaikka yksi suurista syistä terapialleni oli se, että minun oli vaikea kertoa totuutta omista asioistani.

Lisätään tähän sotkuun vielä yksi jatkuvaa lääkehoitoa vaativa sairaus, mahdottomuus saada tarvittavia uni- ja kipulääkkeitä ja siitä johtuva käsikauppasärkylääkkeiden pitkäaikainen käyttö ja suhteeni lääkkeiden ottoon on todella hankala. Alan vasta nyt, seitsemän vuotta lääkityksen alkamisesta, pystyä ottamaan säännöllisesti pitkäaikaista lääkehoitoa vaativan sairauteni lääkkeet. Ja olen tilanteessa missä olen alkanut harkita ssri-lääkkeiden ottamista uudelleen.

Minulla on voimassaoleva resepti ssri-lääkkeille koska vuosi sitten olin niin vaikeassa tilanteessa, että joudun aloittamaan ne väliaikaisesti uudestaan. Lääkitys ei silloin kestänyt koska sivuvaikutukset olivat jälleen liian vahvat. Nyt ajattelen lääkkeiden aloittamista päivittäin, mutta en ole vielä yhtenäkään aamuna saanut kaivettua niitä esille. Haluaisin pystyä hoitamaan itseäni, mutta se on haastavaa kun oma itse hankaa niin kovasti vastaan. Tämän takia myös ”taisi jäädä lääkkeet ottamatta”-läpät eivät naurata niin yhtään. Koska minulle se on arkea! Tuskallista, kipeää arkea. Kuinka pitkälle annan huonon olon viedä, ennen kuin saan annettua periksi?

Kertoi: Merenneito

One thought on “Lääkkeiden aloittamisen vaikeudesta

  1. Alisa sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Hämmentää myös et jos kerron jollekin omista negatiivisista lääkekokemuksista niin yleensä vastaus on et ”joo niinpä lääkkeet on saatanasta ja kaikkien pitäis vaan mennä metsään hengittelemään” ja sit saa kaikille argumentoida erikseen et en mä nyt ihan sitä mieltä oo vaan joillekin voi toimiakin. Mullehan annettiin kans vaan resepti kouraan ei alaikäisille suositeltavia ssri-lääkkeitä normiannoksella, vaikka olin just täyttäny 18 ja alipainoinen. Ei mitään seurantaa ja itsetuhoisuus lisääntyi mitä en tietenkään ees itse huomannut. Toisia lääkkeitä söin lähemmäs 5v ja annostusta nostettiin ja nostettiin koska ei sivuvaikutuksia mut ei hyötyäkään. Purkamisesta 2 viikon ihan kauheet sivuoireet.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s