Lääkäri päivässä pitää potilaan loitolla

16681650_10154909504431390_3677549433284969301_n

[Kuvassa on mustalla taustalla simpukkamainen fossiili ja sitä muistuttava kultainen spiraali, joka asettuu ”väärin” sen päälle.]

Sisältövaroitukset: lääkärit, lääkkeet

Monioireiselle lääkärikäynti on samaan aikaan riittämätön ja liian pitkä. Vaikka ihminen tunnistetaan holistiseksi sosiaalis-fyysis-psyykkiseksi olennoksi, potilas ei sitä useinkaan saa olla. Kokemukseni mukaan suhtautumistapoja on kaksi erilaista:

Lääkäri penkoo psyykkisen puolen paperit ja yhdistää kaikki mahdolliset oireet masennuksen kylkiäisiksi. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että en saa samoja testejä tai tutkimuksia kuin ne, joilla ei näitä hullun papereita löydy. Koska minusta on olemassa mielenterveyspuolen merkintä, on stressi ensimmäinen asia, johon lääkärit ja sairaanhoitajat tarttuvat. Ratkaisua tai neuvoa näin moniulotteisiin ongelmaan ei tietenkään vastaanotolta yleensä tartu mukaan. Kunhan nyt avataan vähän henkisiä haavoja.

Lääkäri ei kysy mitään muusta hoidosta, eikä myöskään tarkista, millaista muu hoitoni on. Tämä voi tarkoittaa muiden lääkkeiden kanssa yhteensopimattomia reseptimääräyksiä. Myös apteekissa asioidessa farmaseutti skippaa saman työvaiheen, eikä kysy mitään käsikauppatavara-lääkityksestä. Esimerkiksi opin vasta kolme vuotta myöhässä, ettei ibuprofeiinia ja essitalopraamia saisi säännöllisesti yhdistää. Asian sai selville itse, sattumalta.

Lääkäriaika varataan akuuteimman oireen mukaan, koska kyseessä oleva oire on hoidettava nopeiten. Vaikka jokin toinen vaiva kummittelisi taustalla, ei sille yleensä ole aikaa. Oirekuvaus määrittää vastaanottoajan pituuden jo etukäteen, jos vastaanotolle edes pääsee. Se on aika perseestä, sillä minulla on useampia fyysisiä sairauksia, joita en voi hoitaa terveillä elintavoilla. Ja hei, ollaanpa rehellisiä. Kuinka moni masentunut pystyy ylläpitämään terveitä elintapoja?

Asioin äskettäin lääkärillä selkäkipujen vuoksi. Selän oireet ovat samaan aikaan tietotyöläisien tyyppivika, mutta myös ”mielenterveyspotilaan” psykosomaattiseksi leimattu oireilutapa. Mutta mikäpä ei olisi? Vatsavaivat, unettomuus ja huono vastustuskyky voidaan myös liittää stressiin. Moni meistä monioireisista kokeileekin ensin kaikki itsehoitokeinot ennen lääkärille menoa. Minäkin googlasin, jumppasin, venyttelin, vaihdoin tyynyä, kävin hierojilla ja mikrotin kauratyynyä. Miksi? Toisaalta en halunnut kuulla lääkäriltä itsestäänselvyyksiä, ja toisaalta en halunnut olla huono ja laiska potilas. Tunnen valtavaa painetta siitä, että olisin mielen reistailuista huolimatta ns. hyvien tyyppien kirjoissa, jotta saisin tarvittaessa somaattiselle puolelle hoitoa.

Tällä kertaa sain onneksi suosikkilääkäriltäni ajan. Koska hän on sosiaalisesti melko taitamaton, hän ei koskaan halua kuulla liikaa siitä, miten päässäni viiraa. Vaikka lääkärin vuorovaikutustaidot ovat potilaan parantumista ja hyvinvointia edistäviä asioita, en rehellisesti sanottuna jaksa niitä piirteitä enää.

En jaksa selittää elämäntilannettani syineen ja seurauksineen auki silloin, kun tarvitsen nenäsuihketta.

En jaksa sitä pientä ammatillista innostusta, jonka monimuotoinen fyysinen ja psyykkinen oirekirjoni joskus herättää.

En jaksa olla ratkaistava arvoitus tai vartin empatiaharjoituksen kohde.

Minua ei muisteta ensi kerralla kuitenkaan.

En jaksa olla kiva vain siksi, että en olisi ”huono hullu”.

Mitä sitten teen? Uusin reseptini netissä ja toivon, että potilastietoja ei ensi kerrallakaan selata kuukautta kauemmaksi. Luen lääkkeiden pakkausselosteet ennen kuin ostan ne apteekista. Yritän olla oman itseni paras asiantuntija, koska minulla ei ole varaa maksaa siitä yksityiselle lääkärille. Välillä kuitenkin maksan reilusti itsehoidosta, jotta en joutuisi lääkärin arvioivan katseen alaiseksi.

Köyhempänä googlaan ohjeita ja asioita, mutta vastaanotolla en sano tehneeni niin. Lääkäreiden mielestä on luulosairaan merkki käyttää tällaista ohituskaistaa tiedonkeruussa. Samalla minun kuitenkin tulisi hoitaa terveyttäni uusimman ohjeistuksen mukaan ja ennaltaehkäistä sairauttani kunnon terveyskansalaisena. Ja se itsehoitoneuvontahan on tunnetusti hyvää, eikä millään tavalla naiivia: Estääkö masennus sinua olemasta sosiaalinen ja harrastamasta liikuntaa? ”Ehkä voisit kokeilla talviliikunnan harrastamista ja ystävien tapaamista!”

Lähinnä tekee useinkin mieli suksia vittuun. Se lienee hyvää jumppaa kipeille hartioilleni.

Kirjoitti: Back off

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s