Ajatuksia Kirjojen Suomen Hulluus-keskustelusta

reading-498102_960_720

[kuvassa makaa ruskeavalkoinen kissa ruohikolla olevan peitteen päällä. Kissan toinen käpälä on avonaisen kirjan välissä ja se katsoo pois kamerasta]

Sisältövaroitus: intersukupuolisesta käytetyn loukkaavan sanan maininta

Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen-kirjaohjelman ensimmäisen, hulluutta, käsittelevän jakson herättämiä ajatuksia:

-Mukaan ei oltu kutsuttu ketään kirjailijaa, joka on käsitellyt mielenterveysongelmia omakohtaisesti, ja olisi näkemystä taiteen tekemiseen vaadittavan ”hulluuden” ja hulluuden suhteesta. Mitähän ihmettä ohjelman tekijät ovat miettineet?


-Keskustelijat eivät millään lailla pohdi hullu-sanan käytön ongelmallisuutta.

-Hulluuden määritelmästä puuttuu kokonaan kärsiminen siitä, miten asiantila on. Esimerkiksi hahmoihin sisälle meneminen voi olla kirjailijan omasta halusta kiinni ja palvella tarkoitusta, mutta psykoosissa minuuden kadottaminen voi olla täysin tahdonvastaista ja aiheuttaa todella suurta ahdistusta.

-Monika Fagerholm rinnastaa hulluuden sisäiseen lapseen, joka pääsee hänessä esiin luodessa. Sinänsä ikätasoa vastaamaton käytös voi olla osa esimerkiksi dissosiaatiohäiriötä, mutta Fagerholmin kuvauksesta päättelisin hänen tarkoittavan lähinnä lapsenomaista tapaa heittäytyä ja luoda. Nämä ovat omituisia ja hyvin kyseenalaisia rinnastuksia siitä, mitä hulluus on. Käsitteellistetään hulluus kaikeksi, mikä ei mahdu johonkin normaaliuden käsitteeseen. Sen sijaan, että olisi epätavallinen tai omituinen, onkin hullu. Tämä sana ei ole teidän, älkää yrittäkö reclaimata (ottaa haltuun) sitä. 

Sama teema toistuu Palefacen outside the box -ajattelukommentissa. Ei hulluus ole sinänsä mitään outside the box -ajattelua. Se voi olla sitä, mutta se voi olla myös tuskaisesti laatikon sisällä pysyvää ajattelua. Se boksi ei ehkä ole sama, mutta se voi olla tosi kahlitseva. 

Ohjelma ottaa osaa hulluuden romantisoinnin perinteeseen, joka on kamalan yleistä ja siksi sitä ei tunnisteta. Ja samalla tavoin kuin vaikka köyhyyden ja kurjuuden romantisoinnissa ei onnistuta sanomaan mitään sorrosta, mutta ei myöskään puhumaan niille joille teema on omakohtainen.

-käytetään sanaa ”hermafrodiitti” (ilmeisesti intersukupuolisesta)

-Toisin kuin keskustelijat tuntuvat ajattelevan, sorto ei ole mielisairasta. Sorto on sortoa. Onko itsekkyys muka mielisairasta? Pohjimmiltaan tässä tehdään samoin kuin Trumpin diagnosoinnissa: yhteiskunnallinen epätasa-arvo ja se että ihmiset hyväksyy sorron ja toimii sortaen ei selity sairaudella vaan yhteiskunnalla ja sillä millaista toimintaa arvostetaan. (”Pahuuden” ja hulluuden samastaminen sivuuttaa lisäksi sen, että mielenterveysongelmista kärsivät ovat enimmäkseen syrjinnän kohteita sen sijaan että järjestelmästä hyötyviä.)

-Keskustelussa vilahtaa pohdinta: ”onko hulluus kivaa?” se, että tätä voidaan kysyä, on tuntuu merkiltä siitä, että tässä puhutaan eri asiasta kuin mielenterveysongelmat. Siitä syystä teidän pitäisi käyttää jotain eri sanaa. Hullu on slurri eli loukkaava sana, jota on käytetty nimenomaan mielenterveysongelmaisista.

kollektiivituotos

One thought on “Ajatuksia Kirjojen Suomen Hulluus-keskustelusta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s