Miltä tuntuu olla r/iskattu

16298377_181170799033107_7394272898568257716_n

[kuvassa vaalealla taustalla harmaansävyinen ihmishahmo, josta erottuvat vain kasvot ja osa yläruumiista. hahmo hajoaa niskastaan, selästään ja lantiostaan savulta ja tuhkalta näyttäväksi synkäksi pilveksi]

Sisältövaroitukset: r/iskaus (kuvailu), trauma, itsensä vähättely, itsetuhoisuus, alkoholi, väkivaltafantasiat, seksi, maininta pahoinvoinnista

*

*

*

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee minulle sitä, että joka kerta, kun luen tai kuulen sanan ”raiskaus”, menen ihan lukkoon.

Sitä, etten pysty harrastamaan seksiä, koska se ei ole minulle tai muille turvallista nyt. Dissosioin, enkä pysty pitämään huolta omistani tai muiden rajoista. Olen elänyt selibaatissa nyt noin 11 kuukautta.

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee sen tajuamista, että minä en ole muille turvallinen henkilö, ainakaan tällä erää.

Se merkitsee sitä, että minun pitää elää loppuelämäni näiden asioiden kanssa.

Välillä tuntuu, että olen jotenkin perustavanlaatuisella tavalla erilainen kuin muut, koska minulla on tämä kokemus. Koska minulle on tehty näin ja se aiheuttaa asioita, joita muut eivät tajua eivätkä voikaan tajuta, koska heille ei ole tehty näin.

Uniongelmia. Jatkuvia painajaisia. Sitä, että kun aamulla herään, en lähes koskaan tunne itseäni levänneeksi – riippumatta siitä, kuinka paljon olen nukkunut. Sitä, etten välillä jaksa tehdä muuta kuin nukkua.

Sitä, etten välillä jaksaisi elää, vaikken tahdo kuollakaan.

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee sitä, että kehostani on tullut trauman tapahtumapaikka, jota en koskaan pääse karkuun. Vaikka yritän välttää sitäkin – kehoani ja kehollisuutta. Dissosioin usein ja huomaamattani, koska täysin kehossani ja tässä hetkessä läsnä oleminen on liikaa.

Sitä, että olen joutunut juomaan itseni humalaan pystyäkseni kertomaan asiasta muille, ja että tämän tekstin kirjoittamiseksikin otin jo toisen.

Sitä, että luotan miehiin entistä vähemmän. Tai oikeastaan sitä, että vihaan miehiä entistä enemmän.

Sitä, että käsitykseni siitä, mitä raiskaus on ja voi olla, on muuttunut. Olen oppinut, ettei raiskaus tai muu traumaattinen tapahtuma välttämättä ulkoisesti eroa radikaalisti arkisista tapahtumista. Olen oppinut, että monet – kuten raiskaajani – mieltävät tietynlaiset raiskaukset aivan tavalliseksi seksiksi. Välillä tuntuu, että ympärillä kaikuva ”raiskaus ei ole seksiä”-toistelu (niin hyvää kuin se tarkoittaakin ja osuu periaatteessa oikeaan) jättää ulkopuolelleen ja luo kuvaa raiskauksesta jonakin sellaisena, mikä on helppo huomata erilaiseksi kuin seksi. Ei se aina ole. Suostumuksellisena alkanut seksi voi muuttua raiskaukseksi silmänräpäyksessä. Eikä raiskaus aina näytä kovin erilaiselta kuin seksi. Joskus se, mitä moni on oppinut pitämään tavallisena tai ”normaalina” seksinä, voi olla raiskaus.

Raiskauksen kohteeksi joutumisen jälkeen ymmärrän entistäkin paremmin, miksi seksistä puhuminen, seksikeskeisyys ja seksipositiivisuus ahdistavat joitakuita.

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee sitä, että minua joskus fyysisesti oksettaa, kun ajattelen raiskaajaani. Traumaattisten tapahtumien ja niiden aiheuttamien tunteiden läpi käyminen esimerkiksi terapiassa aiheuttaa usein sen, että jälkeenpäin minulla on huono olo, joskus parikin päivää putkeen. Ruoka ei maistu ja voin hieman pahoin koko ajan. Lisäksi olen paljon tavallista väsyneempi.

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee myös vihaa, joka etsii ulospääsyä ja jos ei sellaista löydä, kohdistuu minuun itseeni. Ja tietysti jatkuvia epäilyksiä itseäni kohtaan: muistanko väärin, ylireagoinko, olenko liian herkkä, valitsenko vain tehdä tästä ongelman (ehkä joku muu ei tekisi?), eihän se nyt niin iso tai vakava juttu ollut, ja niin edelleen. En luota itseeni tai toisiin ihmisiin: tulkitsen paljon herkemmin toisten tarkoitusperät minua satuttaviksi kuin aiemmin.

Trauma merkitsee sitä, ettei minulla ole työmuistia enää juuri nimeksikään. Unohtelen asioita jatkuvasti, en pysty keskittymään, väsyn helpommin kuin aiemmin, en hahmota aikaa enää millään tavalla, unohdan sanoja kesken lauseen. Tiedän, että sellainen on normaalia trauman jälkeen, mutta välillä oman toimintakyvyn ja kognitiivisten kykyjen raju romahdus tuskastuttaa valtavasti: miksi minun pitää kärsiä näin jonkun toisen tekojen takia?

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee sitä, ettei minulla ole enää turvallinen olo lähes missään tai koskaan.

Sitä, etten pysty rentoutumaan tai ajattelemaan kunnolla toipumista, koska en usko, että tämä oli viimeinen kerta, kun näin käy. En pysty uskomaan lausetta ”ei koskaan enää”.

Sitä, että minun tarvitsee käydä läpi kriisiterapiaa tarjoavia tahoja, hakea niihin ja käydä kriisiterapiassa sillä välin kun raiskaajani voi jatkaa elämäänsä traumoitta.

Sitä, että reagoin nykyään todella voimakkaasti siihen, jos ylitseni vähänkään kävellään tai ilmaisemistani rajoista ei pidetä kiinni. Minut on todella helppo saada jäätymään ja menemään lukkoon mitä pienimmällä rajojen ylityksellä tai ajattelemattomuudella, kuten seksuaalisesta väkivallasta puhumisella kysymättä ensin, onko sellainen ok. Trauma merkitsee myös kyvyttömyyttä reagoida näihin tilanteisiin usein muuten kuin ärtymyksellä ja/tai hiljaisuudella.

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee sitä, että olen miettinyt tiettyjen keskustelukanavien ja kaveriporukoiden jättämistä tai niistä vetäytymistä, koska ne eivät ole minulle turvallisia toivomallani – tarvitsemallani! – tavalla.

Se merkitsee sitä, että vähättelen itseäni, tarpeitani ja rajojani koko ajan. Sitä, etten osaa sanoa, missä rajani menevät.

Sitä, että yritän vältellä tapahtunutta ja siitä muistuttavia asioita kaikin keinoin.

Sitä, että välttely tuntuu ainoalta keinolta pitää elämä kasassa ja totaalinen romahdus toivottomuuteen poissa.

Raiskauksen kohteeksi joutuminen merkitsee minut toisinaan valtaavaa kyltymätöntä raivoa seksuaalisen väkivallan tekijöitä kohtaan. Se aiheuttaa hyvin vahvaa ja rajatonta suojelunhalua niitä kohtaan, jotka ovat myös joutuneet kokemaan seksuaalista väkivaltaa, sekä myötäinhoa ja -raivoa heidän kokemuksistaan.

Trauma aiheuttaa vaikeutta olla läheinen ja läsnä niiden kanssa, jotka tietävät tapahtuneesta. Joskus on vaikea edes viettää aikaa niiden kanssa, jotka tietävät, sillä heidän läsnäolonsa (varsinkin jos he puhuvat asiasta) tuntuu jatkuvalta muistutukselta siitä mitä tapahtui, kun itse haluaisi vain unohtaa. Myös fyysinen, ei-seksuaalinenkin läheisyys on vaikeutunut. 

Tunteita, jotka vaihtelevasti pelottavat, väsyttävät ja voimistavat:
– vihaa
– valkohehkuista raivoa
– halua tappaa ihmisiä oikeasti
– surua
– likaisuutta
– peruuttamattomasti rikki olemista
– halua päästä pois
– pakokauhua
– ahdistusta
– pelkoa
– vihaa
– itseinhoa
– pahoinvointia
– vihaa itseäni kohtaan
– väsymystä
– uupumusta
– turhautumista
– tunnetta, että minulla ei ole mitään väliä
– omanarvontunnon romahdusta.

Sitä, etten joskus tunne yhtään mitään.

Kertoi: Tuhka

kuvan tehnyt: Chris Slabber

One thought on “Miltä tuntuu olla r/iskattu

  1. anonyymi kettu sanoo:

    Kiitos, onnistuit sanoittamaan paljon sellaisia asioita, joita olen itse joutunut kärsimään. En tiedä lohduttaako tämä tai mitään – kaikkien toipumiset toimivat niin eri lailla – mutta haluaisin kertoa pari asiaa, mitkä on helpottaneet myöhemmin. 2 ja puoli vuotta raiskauksen jälkeen omat dissosiaatio-oireet on helpottaneet eikä oksennuskaan enää tule holtittomasti. Olen menettänyt valtavasti ihmisiä ympäriltäni, (mutta lähinnä tuttavia, jotka ehkä olisivat jääneet muutenkin) koska en ole kyennyt elämään sen ajatuksen kanssa, että he ovat kuulleet juoruja siitä, mitä minulle on tapahtunut. Olen saanut ympärilleni valtavan paljon uusia ihmisiä, ja mikä parasta, heille ei edes tarvitse kertoa. Koska ei sillä itse asiassa ole niin väliä: tapahtuneen tietäminen ei ole edellytys minun tuntemisekseni. Joskus humalassa itken, mutta en enää sattumanvaraisesti kadulla. Olen tuhlannut valtavasti rahaa baareihin, mutta se ei enää ahdista minua, vaan ennemminkin huvittaa. Enää en pelkää niin paljon, ainakaan yöllä unissa, vaikka pelkäänkin joskus. Viha kuohahtelee harvemmin ja silloin kun se kuohahtaa, se on usein ihanaa, vapauttavaa vihaa. Oikeutettua ja voimistavaa vihaa: olen vihainen koska minulle on tehty väärin. (Vihaan raiskaajaa, monen ihmisen välinpitämättömyyttä ja kaikkea poliisi-instituution paskaa!) Sumea olo on poistunut, ja olen tuntenut valtavaa iloa, kun työmuistini on palaillut takaisin. On vaikea edes selittää, kuinka huojentunut ja helpottunut olen ollut tästä. Toimintakyky nostaa päätään kamalan lamaannuksen alta. En ole oppinut elämään jotenkin paremmin, mutta olen joutunut käyttämään hirveästi aikaa sen pohtimiseen, mitä minä haluan, mitkä ovat minun rajani, mitä siedän muilta ihmisiltä, miten voin helliä itseäni, jotta selviän päivästä toiseen ja millaisista asioista pidän, mitä haluan mieluiten tehdä, mistä olen ylpeä jne, jne. Nykyään pyrin olemaan itselleni tietoisesti mahdollisimman kiltti. Haluan vain sanoa, että raiskaustraumat ovat kamalia, hirveitä, epäreiluja ja ne kestää ihan liian pitkään, mutta joskus ne myös laimenee. En ole tällä hetkellä ”ehjä” tai ”rikki” (mitä tuollainen kieli ikinä tarkoittaakaan): minulla on edelleen kamalia, masentuneita päiviä ja viikkoja, ja triggereitä, itsetuhoisia ahdistuskohtauksia ja paniikkioireita, mutta sitten kuitenkin olen useina päivinä ja viikkoina rauhallinen ja tyytyväinen ja onnellinenkin. (Toisin sanoen, en väitä että kaikilla kävis näin, mutta että näinkin voi käydä ja että ehkä tää ajatus voi auttaa?)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s