Mikä kotitöidenjakamiskeskustelusta unohtuu?

muumi-ja-esi-isa

[kuvassa valkoisella taustalla kontillaan oleva muumipeikko. Se kurkistaa lipaston alle. Lipaston vieressä on sanko ja harja]

Kotitöiden jakaminen. Asia josta suurin osa feministeistä on yksimielisiä. Siihen tarvitaan tasa-arvoa, niin simppeliä se on. Kun aiheesta tulee uutisia tai juttuja, kaikki feministit nyökyttelevät: ”juu, arjen pyörittäminen puoliksi”, ”metatyöt [töiden jakaminen] on raskaita ja usein unohtuvat”. Kerrotaan niksejä kuinka taulukoida töiden jakamista ja vastuuta.

Olen jo vuosia kokenut aiheen vaikeaksi.

On ollut vaikea saada otetta siitä, mikä mättää. On tietysti monia erilaisia syitä miksi nämä keskustelut monia etäännyttää; jos ei ole heteroparisuhteessa tai parisuhteessa ylipäätään vaan monisuhteessa tai yksineläjä. Mulle epämukavuuden tunteen aiheuttaa se, että sekä mulle että puolisolle kaikki ”arjen hallintaan” liittyvät asiat on todella vaikeita ja haastavia.

Ja se taas liittyy omalla kohdalla mielenterveydenongelmiin, keskittymisen ja toiminnan ohjauksen ongelmiin, sanalla sanoen arjen yleiseen väsyttävyyteen.

Käytännössä kaikki keskustelut kotitöiden jakamisesta ottaa kaikin puolin terveen ja toimintakykyisen ihmisen ja pariskunnan lähtökohdaksi. Ainut mahdollinen este ”toimivalle arjelle” on ”miehen asenneongelma” ja sukupuolittuneet odotukset, ja ainoaksi syyksi siihen ettei se mies siivoa tai tee ruokaa löytyy se että ”sitä on paapottu” tai ”se on laiska”. Kaikki kuorrutetaan vielä vinoilulla siitä, ettei ”se mattojen vienti ulos ole niin vaikeaa”. Voi käyttää taulukkoa ja laskea puoliksi hommat!

Ei varmaan ole ja varmaan voisi käyttää. Ajatus taulukoinnista kuulostaa korvissani lähes yhtä realistiselta kuin ehdotus kiivetä Alpeille.

Sukupuolittuneet odotukset _on_ todellisia. Mutta se mikä unohtuu on se, että ne eivät ole ainoa vaikuttava tekijä.

Mulle nää feministien käymät keskustelut on vaan yksi muistutus siitä, että olen kaikkea muuta kuin kunnollinen aikuinen.

Että lopulta itseään tiedostavina pitävät tyypit on tosi normatiivisia monissa jutuissa.

Ettei muunlaiselle puheelle ja kokemuksille ole tilaa, ne pitää piilottaa ja niitä pitää hävetä. Koska ei huvita kuulla sitä, että ”no miten se nyt muka on niin vaikeaa?” tai ehdotuksia että menisi jonnekin ”arjenhallinnan kurssille”.

Ja jos ainoa keino helpottaa arkea on käskeä puolisoa apuun, miten käy niille joilla ei ole sitä puolisoa/puolisoita tai puoliso(t) ei siihen kykene?

Mitä sitten kun asenteen korjaaminen ei auta? Olisi tärkeä miettiä, kuinka niitä yhteiskunnan sukupuolittuneita odotuksia ja vastuita voisi haastaa päätymättä toistamaan ”kaikki pystyy”-puhetta. Kaikissa ihmissuhteissa ja kumppanuuksissa ideaaliksi otettu tasajako vastuiden osalta vaan ei toimi, vaikka kuinka haluaisi.

Väkisinkin tulee mieleen, että kotitöiden ja arjenhallinnan asiat on niin suosittu aihe koska kaikki voi olla yhtä mieltä vallitsevan kuri&syyllistys-eetoksen kanssa: asenne kuntoon! Tsemp tsemp! Jos asiat kusee niin oma vika! Mitään rakenteellista uudistusta – lyhempää työpäivää, perustuloa- tässä tarvita.

(aiempi siivousteksti täällä.)

Kertoi: eli nah

One thought on “Mikä kotitöidenjakamiskeskustelusta unohtuu?

  1. Sara sanoo:

    Mistä saisi apua siivoukseen? Onko edes pääkaupunkiseudulla tahoa, joka tarjoaisi ilmaista apua kodinhoitoon? Kehtaako sieltäkään pyytää apua?
    Kiitos kirjoituksistasi, ne ovat tärkeitä ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s