Miksi ”älä siirrä vihaa eteenpäin” on huono neuvo

cat-1739091_960_720

[kuvassa lähikuva ruskeamustavalkoisen kissan naamasta. Kissa naukuu vihaisen näköisesti.]

Somessa, lehtien palstoilla ja kolumneissa sanotaan, ettei saa vihata. Vihaa ei saa ”siirtää eteenpäin”. Sille ”ei saa antaa valtaa”.

Mulla on tähän kaksi pointtia, joista kumpikaan ei ole uusi tai erikoinen, mutta näitä on syytä kerrata.

1. Kaikki vihaksi nimitetty ei ole sama asia. On vihaa ja vihaisuutta, selvitä mistä puhut.

On aivan eri asia vihastua järjestelmälle ja ihmisille, jotka talloo, syrjii ja sortaa kuin harjoittaa _vihapuhetta_, eli kieltää jonkun yksilön ihmisyyden ja oikeudet, ihmisryhmän oikeuden olla olemassa.

Valtasuhteet ja yhteiskunnalliset asemat ja hierarkiat on tässäkin merkittäviä. Jos sanoo, että haistapas paska Sipilä tai ”vihaan rasistista moskaa laukovia ja sillä valtaa ja näkyvyyttä hankkivia poliitikkoja ja toimittajia”, se ei ole vihapuhetta, vaikka se on vihaista puhetta, vittuuntumista tai suuttumista.

Ja ne jotka nettihäiriköi ja lähettelee vihaviestejä, suoltaa rasismia/misogyniaa/younameit kommenttipalstat täyteen, jotka haluaa pelotella hiljaiseksi ja vaientaa, niitä ei mitkään toimittajien ja huolestuneiden ”tolkun ihmisten” ”älä vihaa”-toiveet pysäytä. Ne tietää tarkasti mitä ne tekee. Syrjintää ole olemassa siksi, että ”jonkun tunteet lyö yli”: sitä tuotetaan ja ylläpidetään tarkoituksella ja harkiten.

2. Ja vihaisuus, suuttumus ja sen ilmaisu on usein tarpeellista tai jopa välttämätöntä.

Niin on etenkin kun suututaan epäoikeudenmukaisuudelle ja muulle paskalle. Ja todellakin kuuluu suuttua sille että sun rajoja loukataan. (Tästä on kirjoitettu tässäkin blogissa.)

Jostain syystä ”vihalle stoppia”-vaativat heittävät kaiken samaan soppaan, joko vahingossa tai tarkoituksella. He kieltäytyvät ottamasta huomioon yhteiskunnallisia valtasuhteita ja asemia; he sivuuttavat erilaiset tarkoitusperät ja tavoitteet. Näin vihapuheen tai loukkauksien esittäjälle suuttumisesta tulee _yhtä pahaa kuin vihapuheesta_ tai jopa syyllinen siihen.

Lisäksi tunteiden ja niiden ilmaisun sanominen ”ylilyönniksi” tai ”vauhkoamiseksi” on kaikkea muuta kuin tarpeellista.

Että tunteminen tekisi ajattelusta mahdotonta.

Että pitäisi hävetä jos tulee paska olo. Että häpeällisintä on jos joku näkee.

”Ähähää, suutuit kun reagoit! Mitäs suutuit leikistä, oletpa yliherkkä!”

Ikään kuin koulun pihalla taas kerran. Jostain syystä moni pelaa yhä vain sitä peliä, jossa uskoo voiton koittavan kunhan ei näytä että mikään liikuta. Eikä ihme, tätä meille on opetettu, sen on suuri osa sisäistänyt.

Ikään kuin herkkyys, se että tuntee, tuntuu, on väärin ja rangaistavaa.

Se ei ole.

Kirjoitti: päärynäbanaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s