Lainaus

Nimitysten ja lokeroiden tärkeydestä

There’s an abundance of labels these days. That’s because the Internet makes it so easy to have like call to like. In the old days, you may have been the only demisexual person in your town – but now you can find enclaves of them helping each other, informal communities answering questions. And ninety-nine times out of a hundred, it’s not that these people chose a label because it was trendy, it’s because they finally got to look around and see someone like them.

They don’t want to be special.

They just want not to be alone.

And in those cases, the label is not a label. It’s a sign left behind by friendly trailblazers, a post sticking up saying “SOMEONE’S BEEN HERE BEFORE.” And even just knowing there’s a pathway is encouraging, because it means that someone got to happiness from here and you can too.

The label’s the beacon.

And it’s not perfect, but by god is it better than wandering alone.

Identiteettipolitiikka ärsyttää monia, monestakin syystä. Lokeroita ja nimityksiä löytyy vaikka millä mitalla, ja termiviidakossa on välillä vaikea pysyä mukana. Erityisesti aseksuaalisuuden ja aromanttisuuden sanastokirjo on viime vuosina kasvanut, eikä kaikille termeille ole vielä vakiintuneita suomenkielisiä vastineita. Mutta miksi kukaan haluaisi lokeroon, ja haluaako joka ikinen olla nykyään uniikki lumihiutale?

The Ferrett kertoo blogissaan, kuinka asia on juuri päinvastainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s