Juoksu jatkuu

white_rabbit_by_kyoht

[kuvassa vaalea, vaaleaanruskeaan takkiin ja rusettiin pukeutunut piirroskani juoksee kovaa vauhtia taskunauris mukana roikkuen. Kanin ilme on ahdistunut. Kuvan tausta on vaaleanpunaista ja kullanväristä kuviontia.]

Muistatko peili-leikin? Sen, jossa ”peilin” selän takana pitää edetä mahdollisimman paljon ja kun tämä taas kääntyy katsomaan, täytyy olla aivan paikallaan tai häviää.

Mun masennus on alkanut tuntua siltä leikiltä. Nykyään mulla on hyviä hetkiä niin, että alan pian jo ehkä tottua niihin. Niinä hetkinä tunnen kuitenkin tarvetta rynnätä vauhdilla eteenpäin, runnoa opiskeluja ja suorituksia läpi minkä ehdin, käydä kulttuuririennoissa mikäli vain pitkien päivieni jälkeen jaksan, hoitaa kaikenlaisia elämän vastuita. Osittain kyse on luottamuksesta omaan jaksamiseen, osittain siitä tiedosta, että peili saattaa kääntyä hetkenä minä hyvänsä ja perille pitäisi silti päästä.

Sitten iskee uupumus. Ensin se iskee sosiaalisiin suhteisiin: kavereiden tapaaminen on ensimmäinen asia, johon käytetyt lusikat allokoidaan muualle. ”Ehtiihän sitä myöhemminkin, sitten kun on aikaa”, sanon ja yritän edetä vielä muutamia askeleita. Kaverisuhteiden jälkeen jäävät harrastuksiin liittyvät vastuut ja lopulta kotityöt ja itsestä huolehtiminenkin tuntuvat hidastavan liikaa. Lopulta jäljellä on jälleen hetkellisesti käsiin levinnyt elämäntilanne, pettymys omaan toimintaan ja häpeä. Tänä syksynä en muutamaan viikkoon oikein enää muistanut, keitä ihmisiä elämässäni on kodin ja kouluympäristön lisäksi – silloin on aika vaikea pyytää muita apuun. Sitä vain yrittää pysyä paikallaan mahdollisimman horjumatta ja tärisemättä, jotta ainakaan lisää vahinkoa ei tapahtuisi.

Kun taas tulevat paremmat päivät, voi juoksu jatkua. Sama levoton tempoilu, organisointi ja suorittaminen jatkuu – jos tällä kertaa pääsisikin jo koskettamaan maalia ja hengähtämään hetkeksi. Monta kertaa kehutaan nopeaa etenemistä ja tehtyä työmäärää, ja kaikkien väsyneiden vuosien jälkeen se kaikki onkin kieltämättä upeaa. Toivoisin silti, että ennen väsymystä joku huomaisi huutaa: ”peli piip!” ja muistuttaa, ettei toipilaana pitäisi riehua liiaksi. On tietysti myös oma vastuuni tuntea jaksamiseni ja voimavarojeni rajat, mutta kokeneempien leikkijöiden neuvot tekisivät varmasti toisinaan hyvää.

Kertoi: Felis catus

One thought on “Juoksu jatkuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s