Syömishäiriöstä, syyllistämisestä ja veganismista

cow-1544320_960_720

[kuvassa ruskea lehmä niityllä. Sen otsassa on valkoinen läikkä ja sen kieli on ulkona]

Sisältövaroitukset: syömiseen liittyvä syyllistäminen, kehon inhoamisen kuvaus, ruoan määrän kommentointi

Musta tuntuu, että ihmiset ei oikein ymmärrä sitä, että syömishäiriöstä ei välttämättä yleensä ollenkaan parannuta. Laihduttaminen voi loppua, mutta muu oireilu jatkua loppuelämän. Syömishäiriöinen ei ole syömishäiriöinen vain silloin, kun hän aktiivisesti tuhoaa kehoaan.

Ja kun tätä ei ymmärretä, ei myöskään tajuta, että joka ruokapöydässä voi olla ja suurella todennäköisyydellä onkin joku entinen tai nykyinen syömishäiriöinen ja entisenkin syömishäiriöisen kuullen on tosi julmaa puhua ihan mitä sattuu. (Tietysti kenenkään kuullen ei pitäisi puhua, mutta keskityn nyt syömishäiriönäkökulmaan.)

Oma kokemus syömishäiriöstä on anoreksia. En ole laihduttanut aktiivisesti enää yli neljään vuoteen. Silti en vieläkään hyväksy omaa peilikuvaa, vaan useimpina päivinä vihaan itseäni tosi paljon. Normaalipainoinen kuulostaa yhä kirosanalta. Se kuulostaa mun korvissa samalta kuin ”läski” ja ”ruma” ja ”arvoton” ja ”epäonnistunut”. 

Ruokailut on tosi ahdistavia. Varsinkin, jos joku rupeaa haukkumaan mun ruokia. Entisessä koulussa oli aika huonoja vegaaniruokia, ja sekasyöjät usein koki oikeudekseen kommentoida mun aterioita tyyliin ”hyi hitto mitä toi on, näyttää tosi paskalta” tmv. Toinen ikävä asia oli aterioiden koon huomioiminen. Sä et vaan voi ruveta kommentoimaan, että toinen syö sun mielestä tosi paljon. Et voi. Et vaan voi. Ei ole kohteliasta. Näytti toisen keho miltä tahansa, sillä ei oo mitään merkitystä sen kannalta, onko se törkeetä vai ei. Syömishäiriöisenä hirveimpiä asioita on kuulla, että jonkun mielestä syöt jotenkin huomattavan paljon.

Toinen esimerkki tästä on nuorten päiväsairaala Tampereella. En oo koskaan unohtanut, miten mieshoitaja kommentoi mun aamupalaa ihmetellen ”Aiotko sä syödä noi kaikki?!” Olin ottanut muistaakseni huimat kolme karjalanpiirakkaa. Siellä hoidettiin sekä masentuneita että syömishäiriöisiä, sillä kertaa olin siellä masennuksen takia. Varsinkin tollasessa paikassa on tosi törkeetä puuttua jonkun ruokailuihin tolla tavalla. Jos ruoka ei riittäis, ongelma ois se, että sitä tilataan sinne liian vähän, ei se, että jonkun (entisen syömishäiriöisen) pitää nyt vaan tajuta syödä vähemmän. Lisäksi sä et vaan voi muotoilla mitään tolla tavalla. Jos on huoli ruuan loppumisesta, voi sanoa ”pitäisikö jakaa ne karjalanpiirakat tasan” ei ”aiotko sä syödä noi kaikki” (ihmettelevällä äänellä). Siinä vaiheessa olin ollut onneksi jo jonkin aikaa laihduttamatta, eli en alkanut laihduttamaan enää uudestaan. Se oli kuitenkin ihan helvetin lähellä, taas kerran. Kiitos _hoitohenkilökunnan_.

***

Sit kans se kehon kommentointi. Mikä helvetti siinä on, että on OK sanoa, että kaikki mun tuntemat kasvissyöjät/vegaanit on laihoja niinkuin sä? Mä oon laiha tai normaalipainoinen, koska mä ajoittain nälkiinnytän itseäni! Koska mä en pysty olemaan enää isompi, koska sit en uskaltais lähteä aamuisin ollenkaan ulos. Koska mun itseviha rajoittaa mun syömistä niin paljon. Ja koska en pysty syömään, koska oon masentunut enkä jaksa tehdä ruokaa, tai kuulin ikävän kommentin mun ruuista, tai joku muuten loukkas mua ja mun selviytymiskeino on lopettaa syöminen. Joten se ei helvetti ole sun asia, miltä mä näytän. Ei vaikka olisin vegaani. Se ei tee mun kehosta vapaasti kommentoitavaa eikä kenenkään kehosta, oli niillä syömishäiriötausta tai ei. Sä et voi ikinä tietää, miksi joku on laiha tai normaalipainoinen, joten älä kritisoi TAI kehu niitä niiden ulkonäöstä äläkä varsinkaan yhdistä niiden ulkonäköä niiden poliittiseen elämäntapaan, koska se on vaan tosi ikävää eikä millään lailla oleellista.

Musta on myös tosi loukkaavaa, että mun pitää jatkuvasti selitellä mun terveysongelmia tyyliin ”mulla ei ole ruokahalua, koska oon niin masentunut ja koska elän vihiksillä ja suklaalla, oon usein kipeä. En siksi, että oon vegaani.” tai ”oon entinen anorektikko, joten siks mun luusto on paskassa kunnossa” kun oikeestaan mun terveysongelmat tai syömishäiriömenneisyys ei kuulu kenellekkään, jos mua ei huvita kertoa niistä. Mutta koska veganismi on poliittista, mun pitää olla koko ajan selittelemässä. Koska jos en selitä, mulle sanotaan, että mun ruokavalio on vääränlainen. Mun pitää alkaa syömään lihaa. Juomaan maitoa. Syömään kananmunia. Pari viikkoa sitten mun veli kävi kylässä, kun olin taas kuumeessa. Kuulin kun se puhu yläkerrassa, että kasvissyöjät on aina kipeenä. Hänen kaverinsakin on. 

Terveysongelmat on ihan tarpeeks paskoja ilman, että joku lyttää sun elämänkatsomusta sun huonon terveyden avulla. Se on vaan oikeesti julmaa. On ihan tarpeeks paha tuhota oma terveys masennuksen ja syömishäiriöajatusten takia, siihen ei tarvitsis enää sitä, että sua käytetään malliesimerkkinä vegaanista, joka voi huonosti, jotta muut ei alkais vegaaniksi. 

Seuraavan kerran, kun aiot kommentoida toisen ruuan ulkonäköä tai hajua, mieti kaks kertaa ja ole kommentoimatta. Seuraavan kerran, kun sun mielestä joku syö liian paljon, ole hiljaa. Seuraavan kerran, kun kuvittelet, että jonkun pahojen terveysongelmien avulla on OK ajaa jotain omaa lihansyöjäagendaa, mieti, oisko kivaa, jos sunkin pahimpia ongelmia käytettäis sun tärkeimpiä elämänarvoja vastaan.

Sit kans ei oo OK alkaa yhdistelemään mun veganismia ja syömishäiriötaustaa yhteen tai ajatella et se veganismi on sitä syömishäiriökäytöstä. Joku voi käyttää sitä tekosyynä syömättömyydelle, en kiistä sitä, mut ei oo koskaan oikein olettaa tollasta. Mä olin syömishäiriöinen ennen kuin aloin vegaaniksi. Itse asiassa ruoka oli paljon ahdistavampaa sekasyöjänä ja nyt oon pystynyt edes vähän suhtautumaan ruokaan eri tavalla, kun se on mulle enemmän poliittista kuin vain asia, jota pitäisi olla syömättä, ja asia, jonka jälkeen tuntuu, että lihomisen ja epäonnistumisen lisäksi myös tapoin just jonkun. Mun ei ees pitäisi joutua selittelemään tätä eikä kenenkään pitäis.

Sit kans ärsyttää ihmiset, jotka valittaa siitä, että Sipsikaljavegaaneissa (facebookryhmä) ei saa dissata yhtään kenenkään ruokaa eikä myöskään omaa kehoaan eikä sitä, miten paljon syö. Oot yksinkertaisesti etuoikeutettu, jos kehopositiivisuus ja muiden kunnioittaminen yhdessä ainoassa ryhmässä tuntuu joltain sun mielipiteenvapauden tuhoamiselta ja maailmanlopulta ja muut ihmiset vaan liian herkiltä. Se on toisten elämässä niin, että melkein kaikkialla joutuu ahdistuun toisten(kin) ongelmallisesta suhteesta ruokaan ja ikävistä kommenteista ja koko elämä voi olla sitä syömishäiriöoireilua, niin miten se sit on niin hirveetä, että sun elämässä yhdessä facebookryhmässä ollaan huomaavaisia eikä tuhota toisten terveyttä?

Jos et varastais diabeetikon insuliinia, miks sulle on sit niin tärkeetä saada ”oikeus” usuttaa syömishäiriöinen takas hengenvaaralliseen käytökseen puhumalla paskaa sen ruuasta? Ja syömishäiriö ei oo asennekysymys. Se on ihan oikea sairaus, vaikka se on pään sisällä. Ja se muokkaa myös sun aisteja. Kun mä katson peiliin, mä nään lähes poikkeuksetta lihavan ihmisen. Niin vahvaa harhaa ei muuteta päättämällä, että enpä nyt loukkaannukkaan tosta kommentista. Sairas mieli ei toimi niin. Sen takia me tarvittais turvallisia tiloja, missä kukaan ei kommentois meidän kehoa (pahalla tai ei) tai ruokaa (negatiivisesti) kysymättä. Se ei oo musta paljoa vaadittu. Kellään ei oo ”oikeutta” varastaa mun insuliinia, tuhota mun hataria selviytymiskeinoja tässä helvetissä.

Kertoi: ketunpoika sairastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s