[kuvassa kissa nukkuu kerällä sinivalkoruudullisella alustalla. Kissa on ruskeamustaraidallinen valkoisin merkein.]

Lukijan toive: Haluaisin lukea kokemuksia unettomuudesta ja nukkumisen opettelusta / itsehoidosta / selviämisestä ilman uni- tai nukahtamislääkkeitä.

Nukkumaija Poppanen:

Olen rytmiltäni iltavilli, ja nukkumiseni viivästyy jatkuvasti. Parhaimman tuloksen olen saavuttanut unihygienian ohjeilla, vähentämällä ruutuaikaa, työskentelyä ja stressaavia asioita illalla.

Tärkein oivallus on ollut se, ettei yksi huono yö pilaa seuraavaa päivää, ehkä ei useampikaan. Joskus valvon neljään kahdeksan aamuna, mutta teen sen mieluummin kirjaa lukien tai radiota kuunnellen, kuin sängyssä pyörimällä. Se tuskaisuus ja toivottomuus, taukoamaton pirujen seinille maalaaminen, se sitä unta tuntuu panttaavan. Jos tsemppaan itseäni sanomalla, että tämä on nyt tällaista mutta pärjään kyllä, nukahdan helpommin ja jaksan paremmin. Nukumme myös joskus kumppani kanssa eri sängyissä, jos toisella meistä on vaikea yö. Helliminen voi jatkua sitten aamulla. Joskus nukun myös päiväunia, koska uskon kehon vaativan lepoa tarvittaessa.

Kannustan lukemaan unihygienian teemoista ja ennen kaikkea olemaan armollinen itselleen, kun tilanne tulee päälle!

Vera:

Kärsin puoli vuotta kroonisesta unettomuudesta. Tuon puolen vuoden aikana sain unen päästä kiinni yleensä vasta kuuden aikaan aamulla, tai jos satuinkin nukahtamaan aikaisin, heräsin aamuyöstä paniikkikohtaukseen. Hyvin nopeasti olin siinä pisteessä, että jo pelkkä ajatus nukkumaanmenosta alkoi ahdistaa ja pelottaa. Akuuttina hoitona toimivat unilääkkeet, mutta niidenkään kanssa nukkuminen ei onnistunut kovin hyvin. Jouduin lopulta opettelemaan nukkumisen kokonaan uudestaan. Tein sen näin:

1. Aloin rauhoittaa itseäni jo kuudelta illalla yötä varten. En katsonut kuuden jälkeen tv-sarjoja, koskenut kännykkään tai juonut teetä. Söin kevyen aterian, etten heräisi nälkään. En myöskään urheillut, opiskellut tai työskennellyt enää kuuden jälkeen

2. Menin nukkumaan mahdollisimman myöhään. 

3. Yritin saada unenpäästä kiinni esimerkiksi katselemalla hämärän huoneen yksityiskohtia, kuuntelemalla tarkasti kadun ääniä tai keskittymällä siihen, miltä petivaatteet tuntuvat ihoa vasten. Yritin siis keskittyä mihin tahansa muuhun kuin nukahtamiseen. 

4. Jos nukahtamisesta ei tullut mitään ja tunsin itseni ylivirkeäksi, nousin sängystä ja menin olohuoneeseen lukemaan. Palasin sänkyyn vasta silloin, kun tunsin itseni todella väsyneeksi. Seuraavana aamuna herääminen oli pelkkää tuskaa, mutta yölukeminen vähensi pitkällä tähtäimellä nukkumiseen liittyvää ahdistusta. 

5. Keräsin itselleni yökirjapinon, jonka teoksia sain lukea vain unettomina öinä – näin pystyin ajattelemaan unettomuutta edes jollakin lailla mukavana asiana. 

6. Raivasin kalenterista aikaa väsymykselle. Nukahtamisen uudelleenopettelu vei tolkuttomasti aikaa ja energiaa, ja puolen vuoden univaje väsytti vähintään toiset mokomat kuusi kuukautta, vaikka nukkuminen olikin jo normalisoitunut. 

7. Sysäsin vastuuta arjesta kumppanilleni. En olisi jaksanut mitenkään huolehtia siivoamisesta tai ostoksista, joten oli ihan itsestäänselvyys, että kumppanini hoitaa käytännönasiat. 

Koko prosessi itketti, turhautti ja vitutti suunnattomasti. Pahinta oli se, että koko ajan piti muistaa ajatella pitkällä tähtäimellä eikä saanut jäädä murehtimaan yhtä unetonta yötä. Tarvitsin myös paljon tukea toipumiseen – sekä terapiaa että apua jokapäiväiseen elämään. Siksi neuvonkin unettomuudesta kärsivää olemaan kärsivällinen ja armollinen itselleen. Kannattaa myös hakea apua oireisiin ja arkeen.