”Rankan traumataustani takia pelkään huomioiduksi tulemista yli kaiken. Mulle turvaa luovat isot ihmismassat missä voin vaan sulautua porukkaan ja olla näkymätön. Etenkin tilanteet missä tuntematon mieshenkilö kommentoi olemustani tai vaatii jutella ovat kamalia.”

”Joudun peruuttaan usein juttuja lyhyellä varoajalla, mikä on inhottavaa ja aiheuttaa häpeää ja vielä enemmän se kun tietää et muille stressiä ja sit miettii ettei halua enää koskaan luvata mitään.”

“Se etten kestä epävarmuutta, vaan tarvisin kaikki Kelan päätökset ja sossun päätökset ja transpolin diagnoosikäynnit ja tenttien tulokset ja muut ihanjusthetinyt. Joo, oon kärsimätön, mutta se on myös laajempaa, mun keskittymisestä menee niin suuri kapasiteetti pelkäämään että kaikki menee pieleen. Tarviin turvallisuutta, sitä vakautta jota omassa mielessä ei oo. Ja valitettavasti aika lailla vaan joku vakityö, johon en pääni takia pysty, voisi taata sellaista.”

“Viestien lähettäminen/niihin vastaaminen. On ihan kamalaa kun kaveri, jonka kanssa ei ole päivittäin yhteydessä lähettää viestin enkä pysty vastaamaan siihen. Oon aina niin onni ja ilo tollasista yhteydenotoista, mut sit tuntuu et täytyy vastata ”kunnolla” eikä siihen ikinä oo voimaa. Sit häpeän itteäni ja tunnen syyllisyyttä kun saan vasta joskus kuukausien päästä vastattua. Välillä tuntuu et en ees ansaitse mun kavereita.”

kollektiivituotos