Ihan vaan liikuntaa

olympics-480313_960_720

[kuvassa vaaleanruskealla taustalla tummanruskea maalattu Miska-karhu, Moskovan kisojen maskotti. Se on kohottautunut kahdelle jalalle ja röyhistää ylpeänä rintaansa. Se mahan ympärillä on monivärinen nauha, jonka solkena on olympialaisten tunnus, viisi kultaista rengasta. Karhu hymyilee iloisesti.]

Sisältövaroitukset: häpäisypuhe, masennuksen ja lääkkeiden tarpeen vähättely

Usein liikkuminen tekee oloni paremmaksi, kävely saa automaattisesti hengityksestä helpompaa, olo on enemmän elossa. Tietyntyyppinen ryhmäliikunta pakottaa ajatukset keskittymään vain siihen mitä teen sillä hetkellä ja se on pakkoajatuksista kärsivälle yhtä juhlaa.

Silti liikunnan aiheuttama hyvä olo tuntuu vaikealta aiheelta, arastelen siitä kirjoittamista. Yleensä sanojen liikunta ja masennus/mielenterveys esiintyminen yhdessä ei tiedä hyvää.

Ai miksikö? Siksi että lehtien jutut liikunnasta ”masennuslääkkeenä” antavat lisää intoa ja varmuutta niille ihmisille, joiden mielestä mielenterveyden ongelmat eivät ole oikeita sairauksia, jotka ovat omien kokemustensa pohjalta varmoja siitä, mitä toisten pitää tehdä (”ei saa jäädä sänkyyn makaamaan”), joiden mielestä lääkkeitä syövät ovat lääketeollisuuden huijauksen uhreja ja jotka jakavat somessa kuvia, joissa julistetaan metsän olevan ”oikea lääke” ja pillerin ”paskaa”. Lisäksi urheilun tietyntyyppisen ihastelun sivumaku on usein se, että ”kunnolliset” ihmiset huoltaa itseään, ei laiskottele, ”makaa sohvalla” vaan ”ottaa niskastaan kiinni”…näissä onnistumiskertomuksissa kun heitetään usein piikkejä toisten suuntaan, vähintään sättimällä entistä, laiskaa ja saamatonta minää.

Nämä näkemykset vaikuttavat muhun enemmän kuin haluaisin, ja siksi haluankin kirjoittaa tästä. Mulle on arka paikka kun mun sairauden olemassaoloa epäillään (vaikka se ei kohdistuisi suoraan muhun), mutta en voi kontrolloida loukkaavien juttujen esittämistä. En tässä enkä muissakaan asioissa, vaikka tietysti voin niitä jossain määrin vältellä.

Siispä: usein liikkuminen helpottaa oloa,…

…vaikka on ollut aikoja että sängyssä makaaminen on ollut ainoa mihin pystyn ja lenkillä käyminen on ollut haastavaa koska on joutunut pelkäämään paniikkikohtauksia ja huimausta. Ja ajatus ihmisiä täynnä olevaan saliin menosta lamaannutti.

Haluan kuitenkin nostaa esiin myös positiivisia juttuja, jotka on aivan yhtä tosia kuin kielteisetkin. Haluan eroon tunteesta, että joudun todistelemaan vaikka sitä, että joo olen sairas, ja joo mikään määrä liikuntaa ei paranna eikä välillä pysty. Ja se mikä sopii mulle ei sovi kaikille, monestakaan syystä. Seuraavaan kehotukseen kuitenkin moni muukin mielenterveyskuntoutuja voi yhtyä: puhutaan liikkumisesta yhtenä osana elämää ja jonain mihin jokaisella on omanlaisensa ja vaihteleva suhde, ei ihmelääkkeenä. Ei normiteta eikä häpäistä eikä kuvitella että tiedetään toisten asiat paremmin kuin ne itse.

Lopetan kivaan juttuun, joka tuli mieleen: On kivaa laittaa musiikki soimaan ja tanssia yksinään kotona. Ei varsinaista hikiliikuntaa tai tavoitteellista, mutta tekee hyvän mielen.

Kertoi: Eli nah

One thought on “Ihan vaan liikuntaa

  1. jensku sanoo:

    Ei vitsit, miten osui ja upposi tämä sun tekstisi. Itse olen myös paininut tuon vähättelyn kanssa. En oikeastaan uskalla kenellekään kertoa todellisesta tilanteestani. Joskus kun käy 2km kävelyllä niin väsyn niin paljon, että nukun seuraavan päivän. Sänky ja sohva ovat aika tuttuja paikkoja. Yksin kotona tanssiminen on parasta. Ei tarvi jännittää eikä kukaan kiinnitä huomiota. Tsemppiä sinulle!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s