Myönnän, päässäni on vikaa. Senkin asian suhteen olen juuttunut välikköön, alimpaan laatikkoon. Siitä on kohta vuosi, kun hain itselleni apua suurinpiirtein kuudennen kerran. Tällä kertaa vain ja ainoastaan rahaongelmista johtuvaan ahdistukseen ja stressiin. Toivoin, että joku voisi jotenkin jossain auttaa. Sitouduin hoitooni ja pääsin julkiselle puolelle kerrottuani, että haluaisin olla työkykyinen. Taikasanat. En vieläkään ole terapiassa, eikä kukaan vieläkään tiedä mikä on vialla. Selvää kaikille on vain se, että rutiininomainen palkkatyö ei mahdu mihinkään väliin.
Köyhyydestä on yllättävän vaikea kirjoittaa, sillä sitä ei halua miettiä. Parhaimmillaan rahattomuus on todellisuuspakoilua. Halua unohtaa se, että jokainen kolikko pitäisi harkiten käyttää. Halua unohtaa, että on yhteiskunnan silmissä epäonnistunut. Halua unohtaa, että päivittäinen yrittäminen ei välttämättä riitä. Köyhyys on halua unohtaa oma olemassaolo.
