Kun odotukset tulevat iholle

smile1

Sisältövaroitus: itsetuhoisuus, angst, self-harm, sisäistetty naisviha

Ajauduin ensimmäiseen seurustelusuhteeni teini-ikäisenä, puolivahingossa. Uusi poikaystäväni oli minua hiukan vanhempi, ja kun hän kutsui minua tyttöystäväkseen, en nähnyt itseäni tuossa sanassa. Tiesin kuitenkin, kuinka minun tulisi siihen reagoida. Hymyilin.

Seuraavan puolentoista vuoden aikana hymyilin niin paljon, että kerran unohdettuani hymyillä poikaystäväni kysyi minulta, miksi näytän niin masentuneelta.

En ollut masentunut, en vielä silloin. Mutta se on kokonaan toinen tarina. Tämä on tarina viiltelystä, vaikka viiltely onkin minun tapauksessani väärä sana. Puhun mieluummin kaivertamisesta.

***

Lähtiessään “miehelään”, kuten vanha kansa sanoisi, nuori nainen saattaa tietää jo paljon siitä, mitä häneltä vaaditaan, vaikkei kukaan ole sitä hänelle kertonut. Hän tietää, että häneltä odotetaan miehensä miellyttämistä, ja hän odottaa sitä itseltäänkin. Hän tietää, millaiset eleet, ilmeet, asennot ja asut ovat esteettisesti hyväksyttäviä. Hän tarkkailee itseään kaikista peileistä, todellisista ja kuvitteellisista, unohtaen mielihyvänsä ja preferenssinsä. Hän kysyy joka hetki: olenko juuri nyt sellainen, sen näköinen ja sen kuuloinen, millainen minun pitäisi olla?

Tällaista elämää elävä ihminen voi saada tyydytystä ainoastaan yhdestä asiasta: toisten hyväksynnästä. Ja sitten hän saakin tietää, että hyväksynnän hakeminen on väärin. Että se on teennäinen ja pinnallinen tapa olla olemassa.

Ja ehkäpä, kun hyväksyntä lakkaa riittämästä, jäljelle jäävät vain syyllisyys ja toimimattoman parisuhteen kulissit, joita kukaan muu ei edes pidä kulisseina.

***

Lukiossa omistin kaksi harppia. Yksi kulki mukanani penaalissa pitkän matematiikan ja fysiikan tunneilla. Toista pidin kynäkotelossa parvisänkyni alla. Siinä oli terävämpi piikki.

Olin ehkä juuri ja juuri täysi-ikäinen, ja edelleen seurustelusuhteessa, kun käytin sitä ensimmäisen kerran. En muista tarkkaa kontekstia tai kimmoketta tuolle teolle, mutta muistan, että olin täysissä ruumiin ja sielun voimissa sen tehdessäni. Tiesin, että arkipuheessa tekoani kutsuttiin viiltelyksi ja itsetuhoiseksi käytökseksi. Tiesin, että se yhdistettiin usein anoreksiaan, masennukseen, saatananpalvontaan – sanalla sanoen angstiin. Tiesin, että kyseessä oli sukupuolittunut käyttäytymismalli: nuoren naisen epätoivoinen avunhuuto, kun hän menettää kontrollin elämästään.

Se ei ollut avunhuuto. Se oli avunhuudon vastakohta. Se oli jotain sellaista, mitä tekee ihminen, jonka avunhuutoihin vastataan hyväksyvin hymyin, kehuin ja kiitoksin. Se oli tapa kieltää yhteisön tulkinta tilanteesta ja ottaa kontrolli takaisin omiin käsiin. Se oli vanhempieni, poikaystäväni ja yhteiskunnan odotuksiin kohdistuva vihanpurkaus. Se oli vallankumous, jolla tahdoin pyörtää kehoni aiemmat omistussuhteet.

Kaiversin vasempaan käsivarteeni sanan MINÄ.

***

On helvetin vaikeaa olla nuori nainen. Tuskin mitään muuta demografista ryhmää voidaan pilkata yhtä kritiikittä ilman, että yksikään soraääni nousee heitä puolustamaan. Mikään muu ryhmä ei ole yhtä altis anoreksian ja masennuksen kaltaisille, rintasyöpääkin tappavammille taudeille, joista väännetään vitsiä vuosi toisensa perään. Pissiksille ja teinipilluille ei edelleenkään ole miessukupuolitettuja vastineita. On vain nuoria naisia, jotka olemalla nuoria naisia ovat kaiken arvostuksen alapuolella. Nuoria naisia, joiden on kaikin voimin yritettävä olla jotain muuta kuin ovat.

Nuori nainen, tämä yhteiskunta sanoo, on jo valmiiksi viallinen, puutteellinen ja sairas. Yrittämällä parantaa itsensä hän sairastuu uudelleen.

Hämmennys oli pahinta. Olin tehnyt kaiken kuten pitääkin. Olin hyvä tytär ja tyttöystävä, mutta siitä ei palkittukaan rakkaudella ja hyväksynnällä, vaan mustasukkaisuudella ja yhä korkeammilla odotuksilla. En ymmärtänyt, miksei elämäni muuttunut paremmaksi, vaikka yritin koko ajan enemmän. Päinvastoin: mitä enemmän kompromisseja tein, sitä enemmän niitä vaadittiin.

Minua ei koskaan ole raiskattu, mutta olen harrastanut paljon enemmän seksiä kuin oikeastaan olisin halunnut. Seksuaalisiin tekoihin painostaminen ei ole rikos, kun siihen syyllistyy kokonainen kulttuuri.

***

Angst ei ollut ratkaisu niihin valtaviin sosiaalisiin paineisiin, joiden kanssa jouduin nuorena naisena elämään. Orvasketeen pureutuva ympyränpiirtoväline ei myöskään onnistunut rikkomaan sitä sukupuoliroolien häkkiä, jossa olin alkanut voida pahoin. Kipu ei ollut riittävä kannustin laittamaan stoppia onnettomalle parisuhteelle. Se kuitenkin auttoi. Tämä ei ole suositus vaan toteamus.

Itsensä satuttaminen auttoi varmasti huonommin kuin vanhempien tai läheisten aito ymmärrys, vertaistuki tai terapia olisi auttanut. Enemmän olisi auttanut feministinen herääminen. Olisi auttanut, jos olisin tajunnut, että toisin kuin yleisesti kuvitellaan, parisuhteissa ei aina tarvitse tehdä kompromisseja. Elämässä ylipäätään ei täydy uhrata omaa hyvinvointiaan keinotekoisten ihanteiden alttarille. Kenenkään ei pitäisi joutua hymyilemään, ellei hymyilytä.

En voi koskaan tyydyttävästi kuvailla sitä häpeän ja ylpeyden sekaista tunnetta, jonka koin, kun käsivarteni haavat kipeytyivät tuntien mittaan ja alkoivat turvota. Ihoon kaiverretut viivat jomottivat paidan pitkän hihan alla muistutuksena siitä, kenelle kuuluin. Samalla eleellä, jolla toiset tarkastavat kellonsa, saatoin tarkastaa, että olin yhä MINÄ.

Olin 22 tai 23-vuotias, ja jo seuraavassa seurustelusuhteessa, kun kirjoitin sen itseeni viimeisen kerran. Sivunmennen sanoen, se ei ollut yhtään onnellisempi suhde. Sisäistetyistä ajattelutavoista on vaikea oppia pois.

***

Tänä päivänä olen hiukan vanhempi ja viisaampi, mutta edelleen minä. Arvet vasemmasta ja oikeastakin käsivarrestani ovat parantuneet jo vuosia sitten, eikä niitä lopulta päässyt näkemään kuin pieni kourallinen ihmisiä. En tarvitse harppia enää. Minulla on parempiakin keinoja selvitä hetkistä, jolloin koen menettäneeni otteeni kehostani ja elämästäni, tai jolloin rajojani on rikottu.

Muistelen lukioaikaista itseäni ymmärryksellä. En ole jäänyt loukkuun häpeän ja itsetuhon oravanpyörään, josta käsin moni heijastaa sisäistämänsä naisvihan omiin lapsiinsa tai tuntemattomiin teini-ikäisiin tyttöihin. Ajatus ihon puhkaisevasta tylpästä kivusta houkuttaa edelleen aika ajoin, mutta tiedän, ettei se enää tuntuisi samalta. Elän nykyään omaa elämääni, en toisten odotuksia. Tässä maailmassa kaikki on aika paljon paremmin.

Kertoi: Pimeyden vasen käsi

One thought on “Kun odotukset tulevat iholle

  1. Amalia sanoo:

    Yksi blogin vaikuttavimmista kirjoituksista tähän asti. Itseään satuttaneena nuorena naisena samastun ihan valtavasti ja tuossa kohdassa ”kaiversin vasempaan käsivarteeni sanan MINÄ” tulivat kyyneleet.

    Edellinen parisuhteeni alkoi juurikin niin, että poikaystävä lähinnä ilmoitti meidän olevan suhteessa. Minuakin painostettiin suhteen aikana olemaan milloin minkäkinlainen, että kelpaisin poikaystävälle. Vaatimuksia oli loputtomiin.

    Kun aloin parin vuoden jälkeen kyseenalaistaa poikaystävän toimintaa ääneen, hän huolestui kovasti, olenko kiinnostunut feminismistä. Hän sanoi, ettei minun pidä lukea siihen liittyviä asioita, ettei seksielämämme kärsisi siitä. (En muuten edes lukenut feminismistä silloin.) Olin siis menettänyt haluni ajat sitten, koska minun piti jatkuvasti harrastaa paljon enemmän seksiä kuin oikeasti halusin ja aina tavoilla, joilla en sitä halunnut harrastaa. Lopulta suhteeseen täysin turhauduttuani aloin viillellä, sillä se toi minulle vallantunteen, jota en toisen jatkuvan kontrollin alla muuten saanut. Oma keho piti merkata omaksi, kun kovasti sen halusi omia joku muu. Huh miten kiitollinen olen siitä, että nykyinen parisuhteeni on tasavertainen ja onnellinen kaikin puolin.

    Oho, mikä avautuminen. 😀 Halusin vain avata sitä, miksi kirjoitus kolahti niin kovaa. Kiitos tästä tekstistä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s