Väärinsukupuolittaminen rikkoo luottamuksen hoitosuhteessa

974cfb2322f2cfc0d41118db64f167e5

Sisältövaroitukset: väärinsukupuolittaminen

Olen nyt puolisen vuotta tavannut uudella asuinpaikkakunnallani minua hoitavaa psykiatrista sairaanhoitajaa. Hän vaikuttaa mukavalta, asialliselta ja asiantuntevalta, tuntuu puhuvan vastaanotolla juuri minulle, eikä jollekin yleiselle potilasentiteetille, ja muistaa ainakin osan asioista, joita hänelle kerron. Sinänsä ihan perusedellytyksiä minkäänlaisen hoitosuhteen muodostumiselle, mutta eivät valitettavasti itsestäänselvyyksiä. Erityisen positiivisesti yllättynyt olin kerrottuani hänelle muunsukupuolisuudestani. Käsitykseni mukaan asia meni ensimmäisellä keskustelukerralla hieman hänen asiantuntemuksensa ulkopuolelle, mutta jo parin tapaamisen päästä hän vaikutti tietävän siitä enemmän. Mahdollisesta tiedonhausta olen todella kiitollinen, vaikka mieluummin tietenkin näkisin sukupuolen moninaisuuden osana terveydenhoitohenkilökunnan koulutusta jo alun perin.

Aloin tapaamisillamme jopa vapaaehtoisesti puhua sairaanhoitajalle sukupuolestani ja siihen liittyvistä elämänmuutoksista. Kerroin vanhemmilleni kaapista tulemisesta, uudesta nimestäni, transpolin lähetteestä ja kolmesta tähänastisesta tapaamisesta siellä. Pohdin epävarmuuksiani liittyen transpolin haluun ottaa vakavasti persoonallisuushäiriödiagnoosilla varustettua muunsukupuolista, binaarisen jaon kuristavuutta ja aloin jo hapuilla sitä kohti, että voisin ehkä mainita dysforiastani. Ajatukseni ja tunteeni otettiin vastaan, minua kuultiin. Minulta kysyttiin, haluanko sairaanhoitajan kutsuvan itseäni virallisella nimelläni vai omalla nimelläni. En tässä vaiheessa keksinyt enää, kenelle olisin kaapissa, joten vastasin että minun kutsuminen omalla nimelläni olisi parasta ja hyväksi minulle. Tätä valintaani ei sen jälkeen kunnioitettu, mikä teki kysymisen silmissäni aika tyhjäksi, mutta ehkä se oli jonkinlainen ele silti. Laitoin asian unohduksen piikkiin.

Sairaanhoitaja aloitti kesälomansa kesäkuun puolessavälissä. Viimeisellä käynnillä ennen lomaa keskustelimme muun muassa vanhemmistani. Minulle täysin yhtäkkiä sairaanhoitaja alkoi puhua minusta vanhempieni tyttärenä ja viittasi äiti−tytär-suhteeseen.

Jäädyin tilanteessa totaalisesti. Olin luottanut, että tämä ihminen näki minut ihmisenä eikä sen sukupuolimerkinnän kautta, joka papereissani on. Olin uskonut, että jos kerron hänelle sukupuoleni, hän uskoo minua, ei valtion tietojärjestelmää. Tavattuamme olin kertonut hänelle sukupuolestani 45 minuutin sisällä kättelemisestä, joten hänellä ei ole ollut aikaa muodostaa minusta valheellista kuvaa kaapissa olemisen takia. Hänellä ei ollut mitään muuta syytä ajatella minua vanhempieni tyttärenä kuin henkilötunnukseni loppuosa ja ulkoinen olemukseni. Ja vaikka jonkun toisen käsityksen mukaan siinä voi olla tarpeeksi syitä olettaa tai jopa määrittää jonkun sukupuoli ulkopuolelta, niin ei ole. Minun identiteettini on minun. Ja silti minut voi edelleen saada tolaltaan toistamalla yhtä väärinsukupuolittavaa sanaa keskustelussa.

Sairaanhoitajan puhuessa tunsin, kuinka vetäydyin. Mieleni laski seinän välillemme. Aloin puhua kirjakieltä ja analysoida kokemuksiani kylmästi ja tietopohjaisesti. Minulla ei ollut enää yhteyttä tunteisiini tai kokemuksiini. Tämä ei ollut enää hoitavaa kommunikaatiota, vaan harjoitus, jossa minun piti näyttää itselleni, kuinka pidän itseni kasassa enkä käännä kaikkea vihaa sisäänpäin. En muista, mistä puhuimme. Muistan toivottaneeni hänelle hymyillen hyvää kesälomaa. Muistan jääneeni poistuessani kerrosten väliin rappusille tärisemään. Muistan ajatelleeni, että olen typerä kun annan pienten asioiden vaikuttaa itseeni.

Nyt haluaisin sanoa itselleni: väärinsukupuolittaminen ei ole pieni asia. Se kieltää olemassaolosi, identiteettisi ja toimijuutesi. Jotkut voivat selvitä siitä olankohautuksella. Sinä et tällä hetkellä selviä, eikä se tee sinusta huonompaa ihmistä.

Hoitosuhteessa luottamus perustuu kunnioitukseen, ammattimaisuuteen, vaitioloon ja hyväntahtoisuuteen. Uskon edelleen, että sairaanhoitaja on hyväntahtoinen, ammattimainen ja pitää kiinni vaitiolovelvollisuudestaan, mutta en koe hänen kunnioittavan minua ihmisenä. En tiedä, millaisena hoitosuhde jatkuu hänen kesälomansa jälkeen. En ole varma, haluanko antaa asioitani sellaisen ihmisen käänneltäväksi, joka ei kunnioita minua. Mutta en myöskään tiedä, mistä muualta voisin saada apua.

 

Kertoi: Ahti

 

Kuvituksena Mona Vivarin venetaulu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s