Sisältövaroitukset: köyhyys, seksuaalinen & taloudellinen väkivalta

Miltä toimeentulotuella eläminen tuntuu? Siltä, että ikään kuin niukkuus ja pelko ei olisi tarpeeksi iso rangaistus, vaan lisäksi pitää vielä kärsiä jostain systemaattisesta alas-painamisesta, mitä sosiaalitoimi tekee. Ei sosiaalitoimi todellakaan nosta ihmistä. Se syrjäyttää ihmisen ja rikkoo itsetunnon ja omanarvontunnon, joilla on iso merkitys siihen, jaksaako ihminen taistella itselleen parempaa elämää.

Sosiaalitoimen etuuksilla kitkuttavilla ihmisillä ei ole edunvalvojia, jotka valvoisivat että sosiaalitoimi kohtelee köyhiä edes siedettävästi. Köyhien asemasta ja siitä, että edes niitä viimeisiä tukiverkkoja käytettäisiin inhimillisesti, ei kukaan huolehdi. Sosiaalitoimi voi pakottaa ihmisen elämään alle 200 eurolla kuussa ja silti köyhä saa kuulla sosiaalitoimen ihmisiltä, että ”tämä on tarkoitettu vain väliaikaiseksi tueksi” samaan aikaan kun on sosiaalitoimen asiakkaalle itselleen selvää, että oman työkyvyttömyyden tai mielenterveysongelmien vuoksi oma köyhyys ei ole väliaikaista. Sosiaalitoimen tuki on rakennettu sellaiselle oletukselle, ettei kukaan ole työkyvytön tai köyhä pitkiä aikoja tai jopa koko elämäänsä.

Valtion laitos, sosiaalitoimi tekee henkistä väkivaltaa. Sosiaalitoimi voi pakottaa ihmiset repimään auki koko elämänsä, jotta saisi maksettua vuokransa sossun rahoilla. Se asettaa ehtoja, jotka nöyryyttää henkisesti, jotta taloudellinen tuki jatkuisi. Silti samaan aikaan sen nöyryyttämisen lopputulos on rikottu itsetunto, puuttuva omanarvontunto ja syyllisyys. Sellaiset ihmiset joilla on edellä mainitut asiat rikottu, tarvitsevat tukea niiden uudelleen rakentamiseen eli terapiaa. Itsetunto ja omanarvontunto ovat niitä ihmisen pilareita, joiden avulla ihmiset selviävät vaikeistakin ajoista. Ilman niitä on vaikeaa vaatia, saati uskaltautua tavoittelemaan parempia elämän eväitä: kuten työpaikkaa tai vaikkapa palkkaa, joka riittää kattamaan elämisen kustannukset. Huonolla itsetunnolla ja omanarvon tunnolla voi kokea, että ei ansaitse enempää kuin sosiaalitoimen tarjoaman minimitoimeentulon.

Olen lukenut taloudellisesta väkivallasta parisuhteessa. Sen kuvaus tuntuu osin samalta kuin tilanteeni: Suomen sosiaalitoimen kanssa asiointi on vähän kuin olisi naimisissa väkivaltaisen henkilön kanssa, joka voi taloudellisesta riippuvuus-suhteesta johtuen tehdä mitä vain ja vaatia mitä vain. Ja koska olen naimisissa tai vähintään “it’s complicated”-suhteessa sosiaalitoimen kanssa, minun on pakko alistua, koska muuten jää kodittomaksi ja ruuattomaksi ja kuolen kadulle. Koska se käsi joka antaa rahaa asuntoon ja ruokaan, lyö minua siitä, että minun on ollut pakko hakeutua toimeentulotuen piiriin ja siitä, että elämä ei ole ollut itselleni niin suopea.

Itselläni on mielenterveysongelmia, joiden syntyyn olisi sosiaalitoimi voinut aikanaan vaikuttaa huostaanottamalla minut vanhemmiltani ja tarjoamalla turvallisemman kodin. Ja nyt sama elin syyttää minua siitä, että olen ajautunut heidän piiriinsä. Periaatteessa tilanteeni olisi voitu ehkäistä perheväkivallan ja seksuaalisen väkivallan tunnistamisella, kun olin lapsi. Ja nyt nuo tapahtumat ovat syy siihen miksi olen toimeentulotuella. Eli siis systeemi syyttää periaatteessa minua siitä, että synnyin perheeseen, jonka molemmat vanhemmat olivat sairaita. Ja sitten ihmettelevät että miksi itse oireilen ja olen osin työkyvytön. Ei tarvitse kuin hieman yhdistää lankoja niin huomaa, että väkivalta, niin henkinen kuin fyysinen, rikkoo ihmisiä ja tekee toimintakyvyttömäksi ja voila: niin olet toimeentulotuella.

Eikö Suomen sosiaalitoimen voisi periaatteessa haastaa oikeuteen näistä kaikista henkisistä kärsimyksistä ja väkivallasta. Mutta kuka haastaisi? Tässä systeemissä pitäisi voida elää köyhänä ilman nöyryytystä ja häpäisyä itse systeemin puolelta, jonka pitäisi kannatella ja tukea. Empaattisemmalla asenteella, hoivaamalla, tukemalla ihmisillä olisi mahdollisuudet nousta kuopasta. Ja vihan ja katkeruuden sijaan ihmiset voisivat kokea kiitollisuutta valtiota ja systeemiä kohtaan.

Sosiaalitoimen asiakas alkaa hiljalleen väsymään ja kuolemaan henkisesti, kunnes lopulta ei enää jaksa edes täyttää papereita vaan tippuu yhteiskunnan ulkopuolelle.

Kirjoitti: Femme Hope