Psychotherapy, that’s what they don’t want to give me

sheep-784561_960_720

Sisältövaroitus: seksuaalisen ahdistelun maininta

Liikunta, riittävä uni ja hyvä ruokavalio. Näitä ohjeita on kaupattu varmasti useammin kuin kerran jokaiselle masennusta kokevalle. Itse menisin mieluummin terapiaan.

Sain masennusdiagnoosin vuonna 2009 usean vuoden oireilun ja kunnon täydellisen romahtamisen jälkeen. En pystynyt puhumaan kassalla asiomista enempää muille kuin perheenjäsenilleni, mutta menin silti suhteellisen positiivisin odotuksin psykiatrin vastaanotolle. Ensikokemukset eivät suuresti vakuuttaneet, sain kyllä serotoniinireseptin kouraan, mutta keskusteluapua minulle ei tarjottu. Sain onneksi vaihdettua hoitavan henkilön pian parempaan ja pääsin Kelan osittain korvaamaan psykoterapiaan.

Terapian ja työn avulla pystyin jälleen puhumaan ja toimimaan arkielämässä suhteellisen normaalisti. Kävin terapiassa suositellut kolme vuotta, ensin kaksi vuotta kaksi kertaa viikossa ja viimeisen vuoden kerran viikossa. Mitään muuta suurta läpimurtoa en kolmen vuoden aikana kuitenkaan kokenut eikä terapeuttini tuntunut edes yrittävän selvittää masennukseni taustoja. Nyt asia on alkanut harmittamaan, mutta en silloin ensikertalaisena osannut kaupungin ainoalta psykoterapeutilta oikein mitään vaatiakaan.

Vaikka olo olisi alkanut jo parantuakin, on masennuksessa kuitenkin vaarana, että se voi palata takaisin milloin ja millaisena tahansa. Jo omina paremman toimintakyvyn aikoina koin, että masennus tulee aina olemaan osa persoonaani ja että tulevat masennusjaksot tulevat aina pohjautumaan edellisiin. Näen kuitenkin selvästi, että niiden muoto muuttuu uusien kokemusten myötä.

Viime syksynä koin jälleen toimintakykyyni suuresti vaikuttavan romahduksen. Romahduksen taustalla olivat mm. uudet asuin- ja opiskeluympäristöt, stressi ja käsittelemätön seksuaalinen ahdistelu. Uutuutena aloin kokea valtavaa ahdistusta milloin mistäkin asioista ja elän ahdistuksen kanssa edelleen. On vaikea lähteä kotoa, on vaikea nähdä ihmisiä, on vaikea uskoa, että he haluavat nähdä minua. Seksuaalisen ahdistelun muisto pysyy mielessä enkä pysty luomaan samalla lailla yhteyksiä ihmisten kanssa kuin ennen. Pidän suojamuuria koko ajan yllä ja se vie voimaa.

Olen siis vahvasti terapian tarpeessa, mutta psykoterapiaan pääsen seuraavan kerran kuitenkin vasta vuonna 2018. Kolmen vuoden Kela-korvatun terapiajakson jälkeen korvauksen piiriin pääsee uudestaan vasta viisi vuotta edellisen jakson päättymisen jälkeen. Viisi vuotta olisi siis pitänyt pysyä terveenä. Viisi vuotta liikuntaa, riittävää unta ja hyvää ruokavaliota. Se tuntuu niin valtavan kohtuuttomalta, että en löydä sille edes sanoja.

Kertoi: Merenneito

 

(Huom. on myös muita syitä, miksei kelan tukemaa terapiaa saa, niistä kirjoitetaan toisella kertaa.)

One thought on “Psychotherapy, that’s what they don’t want to give me

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s