”Tarpeeksi sairas”

Manatee_at_Sea_World_Orlando_Mar_10

Sisältövaroitus: lääkkeet

Olen aina osannut piilottaa ongelmani, häiriöni, tuskani hyvin. En ole varma, miten homma meni tällaiseksi. Jotenkin se liittyy syyllisyyteen.

 

Kehityskertomus

Yläaste. Jossain vaiheessa pakko-ajatukset alkoivat viedä enemmän ja enemmän tilaa.

Ehkä se oli syyllisyyttä, tuntemus epäonnistuneisuudesta, joka piti piilottaa. Siis se miksi en puhunut asiasta. Aivan selvästi muut eivät joutuneet käymään taistelua päänsä sisällä. Miksi en saa omia ajatuksiani kuriin?

Lukio. Ahdistuneisuus purkautui fyysisesti. Olin väsynyt väsynyt väsynyt koulupäivän jälkeen monta kuukautta.

Lääkäri mittaili veriarvoja. Epäiltiin anemiaa, ei löytynyt.

”Oletko masentunut?” (Asiaan kuuluva tarkistus.)

”Eeeen.” (En ollutkaan, mutta en olisi varmaan osannut vastata lääkärille että ”olen”, vaikka olisin ollutkin. En tiedä mitä minulta olisi pitänyt kysyä, että olisin osannut kertoa mikä on vikana.)

Seuraavat 4 vuotta meni välillä paremmin, välillä huonommin. Yhdessä vaiheessa kävin opiskelustressin takia puhumassa nuorisoneuvolan psykologilla, täyttelin masennuksen kartoitus-testin (ei edes lievää masennusta). Jos olo paranee aina välillä, eihän tässä mitään? Kaikkiahan lukio, kirjoitukset, stressaa, eikös? Järkeilin.

Reilu 20 vee. Ahdistus pamahti fyysisiksi ahdistuskohtauksiksi ja menetin toimintakykyni. Merkkejä oli ollut ilmassa. Pakko-ajatukset olivat hiipien kasvaneet pakkotoiminnoiksi. Itkin hellan edessä, koska tiesin että asunto palaa kun lähden ulos. Itkin koska tiesin, ettei tämän kuulu olla näin vaikeaa.

Pakon edessä paikkaan, jossa osattiin kysyä oikeat kysymykset. Diagnooseja (pakko-oireinen häiriö, yleinen ahdistuneisuushäiriö, lievä masennus), lääkekokeiluja ja -onnistumisia, hoitosuunnitelmia.

 

Syyllisyys x 2

Loppu hyvin, kaikk… no ei. Syyllisyys on edelleen päivittäinen kumppanini. Hitaasti, taas, vuosien jälkeenkin, teen töitä sen eteen, että voin hyväksyä olevani RIITTÄVÄN SAIRAS.

Ei niinkään, että se olisi hävettävää, etteivätkö läheiset, perhe, ystävät, olisi aina tukeneet. (Kiitos heille siitä.) Ei. En vain usko että olen tarpeeksi, oikeasti, oikeutetusti häiriöinen, etten teeskentele, piiloudu keksimieni vaikeuksieni taakse. (Tämä syyllisyydessä pyöriskely on tietenkin tyypillistä jos on pakko-oireinen häiriö.)

Jotkut muut ovat sairaita, en minä. Varmuus tästä tulee tielle erilaisissa tilanteissa, en saa suutani auki etten pysty, jaksa, taas on haastavaa avata sähköposti, vastata puhelimeen, päästä ylös sängystä.

Jokainen jaksamani asia, onnistunut suoritus, suoritettu tutkinto, taas auttaa uskottelemaan, pitämään yllä kuvitelmaa, että ”tiesinhän, en ole tarpeeksi sairas, kun pystyin tähänkin..” Kulttuurissamme vallitseva pärjäämistä, vaikeuksien kautta voittoon-asenne ei sanottavasti auta.

Tämä syyllisyys saa pontta toisesta syyllisyydestä. Enhän halua huolestuttaa, kuormittaa läheisiä. Huolestuttamisesta tulee huono omatunto…ja koska enhän ole edes tarpeeksi sairas, asian esiin ottaminen on sitä turhempaa, vakuuttelen itselleni.

Noidankehä on valmis.

Vähättelen ongelmia, vähättelen niistä seuraavia ongelmia. Jätän hoitosuhteet, itseni hoitamisen, itselle armollisuuden minimiin. Enhän mukamas tarvitse niitä.

Olen hyvä valamaan toisiin uskoa, käskemään lopettaa vaikeuksien vähättely, kertomaan että kaikki tuntevat niin, vakuuttamaan että pitää uskoa että on oikeutettu saamaan apua, että on tarpeeksi sairas.

Tällä hetkellä projektina on, että opettelen itse uskomaan samaan ja toimimaan sen mukaan.

 

Kertoi Eli nah.

2 thoughts on “”Tarpeeksi sairas”

  1. Elen sanoo:

    Kiitos kirjoituksestasi! Sen lukeminen sai minut tuntemaan etten ole yksin näiden tunteiden kanssa. Olen omalla kohdallani huomannut, että ”en ole tarpeeksi hyvä, muut ovat mutta en minä” menee samaan kategoriaan ”en ole tarpeeksi sairas, muut ovat mutta en minä” kanssa. Jopa sairaana olemisesta voi tuntea sitä jatkuvaa, armotonta arvottomuuden tunnetta. En ansaitse mitään. Olen vaivaksi. Joku toinen tarvitsisi tätä hoitoa kuitenkin enemmän kuin minä.

    Itse olen itseni vihollinen. Syytän itseäni siitä, että olen sairas. Syytän itseäni siitä, että en ole tarpeeksi sairas. En osaa antaa itselleni samoja oikeuksia ja rakkautta kuin toisille, vaan olen aina ylimääräinen joka vie toisten resursseja. Ja koska kykenen tekemään asioita en ole tarpeeksi sairas. Sen on siis tarkoitettava, että väsymyksen, tuskan, uupumuksen, ahdistuksen ja mielensisäisen levottomuuden syy on MINUSSA itsessäni, koska en osaa tehdä oikein, olen laiska, olen saamaton, minulla on väärä elämänrytmi, syön väärin, juon väärin, olen valinnut väärän koulun ja työn ja ystävät. Kaikkea tätä syyllisyys minulle kuiskii. ”Olen sairas koska olen paska… Eikun siis enhän minä edes ole sairas, olen vielä paskempi koska teen kärpäsestä härkäsen ja vaivaan kaikkia kuvitelmilla siitä, että olen sairas”.

    Tällaisia ajatuksia kirjoituksesi nosti mieleen. Niiden kanssa olen itse paininut. Syyllisyys ei päästä otteestaan helpolla, ja nyt kun oma masennukseni ”jo välissä parantui” mutta ”tulikin takaisin”, on niin vaikea antaa itselleen lupaa olla tarpeeksi sairas.

    Tykkää

  2. Ikarus sanoo:

    Hei. Vähän taustaa: Olen myös kärsinyt pakko-oireista. Mulla taas vuosien saatossa käynyt niin, että lapsena ne olivat pahimmillaan ja teininä vähenivät. Jossain vaiheessa tajusin, että laskemiset ja toistamiset on niin syvälle juurtunut osa mun elämää, että ne ei varmaan ikinä lähde. Opin elämään niiden kanssa ja rauhoittamaan päätäni, käskemään itseäni yksinkertaisesti lopettamaan. Se toimii kyllä hetken ja kun ajatukset palaa, pitää olla armollinen itselle, koska ei se ole omasta tahdosta kiinni. 🙂 Sitten vaan pitää muistaa käskeä uudelleen. (Tässä vaan yksi keino hallita niitä. Pitää huomata, että olen pitkälle edennyt asian kanssa. Alkajalle vaikeaa.)

    Tuli mieleen tästä tekstistä, varsinkin itsensä syyttelystä ja heikkouden tunnustamattomuudesta, että näitä varmaan tulee juuri ihmisille – joku elämän läksy – joiden pitäisi alkaa osata hyväksyä heikkoutensa ja se, että kaikkee ei pysty, eikä tarvitse pystyä. Rauhoittuminen ja oman tien löytäminen on avainasioita. Toiset vaatii itseltään vähemmän luontaisesti. Oon aina ihmetellyt niitä, jotka esim. käyvät vain ammattikoulun. Noh, olen tajunnut, että he tietävät mitä haluavat elämältä ja saavat siitä jo riittävästi, jotta ovat elämässä onnellisia. Tai ehkä ajautuivat jonnekin tielle…. Noh, tarinoita on kuusi miljardia, mutta saitte pointin. Olen vähätellyt ihmisiä, jotka ”päästävät itsensä vähällä”. Sitten tajusin, että ehkä se olisi mullekin hyväksi. Mulla olisikin siitä opittavaa. Tuskaiset korkeakouluopinnot käyneenä mietin, että seuraavaksi en jaksa kyllä mitään pitkää koulua. 😀 Helppous ja Onnistumisen tunteet ovat alkaneet viehättää. Aika usein pakko-oireiset kai ovat suorittajia. Itselle on liki mahdotonta myöntää lomaa omasta elämästä. Siis siitä, että ei tarvitse pystyä joka hetki samaan kuin muut. Pitäisi osata puolustaa itseään. Pysyä vahvana oman heikkoutensa vuoksi. 🙂 Alku on vaikeaa, mutta kyllä muutkin siihen tottuvat pikkuhiljaa, että vaatimukset sua kohtaan vähenee. Ja kuka muu asiaa vie eteenpäin, jos et sinä? Kuka muu meidän asioita vie eteenpäin, kuin me pakko-oireiset itse?

    Lopuksi vinkkinä, että olen huomannut, että meditointi auttaa todella. Se on ainoa asia, joka saa pääni hiljaiseksi. Ja meditoinnissa ei kannata yrittää alkaa hiljentää päätään – virhe. Antaa vaan flown kulkea. Anna KAIKKIEN ajatusten juosta virtana. Älä tartu mihinkään. Kuulostele ja katsele mitä sieltä juoksee. Jossain vaiheessa virta hiljenee. Suosittelen juuri sen pituista tietoista hiljentymistä, kuin itselle sopii. Ei mitään ’nyt 10 min, ensi viikolla 15’. Kun meditointia harjoittaa, niin itsestään ne ajat pitenevät, jos edes tarvitsee. Mulle riittää joku ~10min ihan hyvin hiljetämiseen. Itselle sopiva musiikki tai youtubesta löytyvät videot voivat auttaa. 🙂
    Tsemppiä ja iloa elämään!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s